Otteluennakko Tottenham – Crystal Palace

Jalkapallon Englannin Valioliigassa ottelut jatkuvat jälleen lauantaina, kun Tottenham saa vieraakseen Crystal Palacen. Kotijoukkue avasi kautensa tasapelillä, kun taas vierasjoukkueella on alla tappio. Edellisen kerran Tottenham ja heidän vastustajansa ovat pelanneet vastakkain tämän vuoden helmikuussa, jolloin Crystal Palace nappasi yllättäen vähämaalisen voiton.

Tottenham ja Crystal Palace eivät ole edellisissä keskinäisissä otteluissa saaneet selkeää paremmuutta toisistaan, sillä viiteen edelliseen kohtaamiseen molemmat seurat ovat onnistuneet voittamaan kaksi kertaa ja kerran on päädytty tasapeliin. Kaksi edellistä välienselvittelyä ovat päättyneet vierasvoittoihin ja edellisen kerran kotivoittoa on juhlittu viime vuoden syyskuussa.

Tottenham on kurjassa pelivireessä. Kotijoukkue taisteli viime kaudella jopa Valioliigan mestaruudesta, mutta he joutuivat antamaan periksi Leicesteriä vastaan. Tällä hetkellä tilanne on se, että edelliseen viiteen otteluun valkopaidat ovat voittaneet vain kerran. Mukaan mahtuu toki useita harjoituskamppailuita. Tottenham pelasi kesällä ainoastaan kolme harjoitusmatsia.

Valioliigan ensimmäisellä kierroksella Tottenham pelasi tasapelin Evertonia vastaan. Kamppailussa maaleja tehtiin kaksi kappaletta. Valkopaidat saivat surullisia uutisia, sillä Hugo Lloris loukkaantui ja hänen pelaaminen tässä ottelussa ei ole vielä selvää. Tottenham sai muutenkin huonon aloituksen, sillä Ross Barkley vei Evertonin johtoon viiden minuutin pelaamisen jälkeen. Tottenhamin tasoitusmaalin teki Erik Lamela, joka ohjasi pallon lähietäisyydeltä verkkoon. Maalin hyvän esityön teki Kyle Walker, joka on pelannut jo pitkään saman seuran väreissä.

Tottenham loi Evertonia vastaan 13 maalintekoyritystä sinipaitojen luodessa niitä yhden kappaleen vähemmän. Pallonhallinta oli 58-prosenttisesti ensimmäiseksi mainitun seuran eduksi, mutta hallinta oli vain kovin näennäistä. Tottenhamin maalintekoyrityksistä vain neljä suuntautui kohti vastustajan maalia, joten moni meni taivaan tuliin. Sama ongelma oli tosin myös Evertonilla.

Crystal Palace hävisi Valioliigan ensimmäisellä kierroksella West Bromwichia vastaan. Tuossa kamppailussa maaleja viimeisteltiin vain yksi kappale. Pallonhallinta oli 63-prosenttisesti hävinneen seuran eduksi ja he myös rakensivat enemmän maalintekoyrityksiä, mutta tilanne oli vähän samanlainen kuin Tottenhamilla, sillä hallinta oli näennäistä. West Bromwich sai ainoastaan kolme laukausta kohti vastustajan maalia, eikä Crystal Palacella tilasto ollut juurikaan parempi. 4-2-3-1 -muodostelmalla pelannut Crystal Palace piti kärjessä ainoana pelaajana Connor Wickhamia.

Kesän aikana Crystal Palace pelasi paljon enemmän harjoitusotteluita verrattuna Tottenhamiin ja vierasjoukkue oli viimeisimmissä harjoituskamppailuissa erinomaisessa pelivireessä. He voittivat esimerkiksi Valencian, joka lukeutuu Espanjan liigan ylempään keskikastiin. Crystal Palace pelasi tosin paljon myös surkeita seuroja vastaan, joiden kustannuksella vierasjoukkue pystyi keskittymään paljon yksittäisten pelillisten asioiden hiomiseen. Joka tapauksessa vaikkapa Valenciaa vastaan Wickham oli hyvässä maalivireessä, sillä kaveri onnistui maalinteossa kahdesti.

Niin Tottenham kuin Crystal Palace ovat tällä hetkellä keskellä lieviä loukkaantumisongelmia. Kotijoukkueelta ovat sivussa ainakin Lloris, Moussa Dembele ja Heung-Min Son. Vierasjoukkueelta lienevät puolestaan sivussa Fraizer Campbell, Baraky Sako ja James Tomkins. On mahdollista, että heiltä on poissa myös enemmän pelaajia, sillä muutamien kavereiden pelaaminen on epävarmaa. Tottenhamin materiaali kestää paremmin poissaolot, ja vaikka Lloris voi olla sivussa viikkoja, Michel Vorm on hyvä tuuraaja, vaikka toki hän on selkeä kotijoukkueen kakkosvahti.

Tottenhamista on tehty kerroinasettelussa selkeä ennakkosuosikki. Se on samaan aikaan perusteltua ja ei perusteltua. Kotijoukkueen materiaali ei ole kokenut viime kaudesta tärkeitä muutoksia, vaan nuoret pelaajat ovat vuoden kokeneempia ja valmennusosasto on myös pysynyt hyvin koossa. Ottelusta odotetaan runsasmaalista, joten pelivalinnat vähämaalisuuden puolelle voisivat nousta kannattaviksi vaihtoehdoiksi. Peliyhtiö Bet365 (100€ bonus) tarjoaa ensimmäiselle puoliajalle alle 1,5 maalille kertoimen 1,44, johon tartumme kiinni. Tottenham on pelannut toki viime aikoina harjoitusottelut mukaanlukien paljon kovia joukkueita vastaan, mutta edelliseen viiteen kamppailuun vain kerran he ovat onnistuneet tekemään enemmän kuin yhden maalin.

Lue myös:

Bonukset vedonlyöntiin

Tuplaa ensitalletuksesi tai käytä riskittömät vedot.

# Kasino Arvosana Bonus Ilmaiseksi

Kirjoittaja: