Otteluennakko Manchester United – West Ham

Jalkapallon Englannin Valioliigassa pelataan sunnuntaina neljän ottelun mittainen kattaus. Old Traffordilla yhteen iskevät Manchester United ja West Ham. Sarjataulukossa kotijoukkue on tällä hetkellä kuudentena, kun taas lontoolaiset löytyvät sijalta 17. Seurojen välinen piste-ero on kahdeksan pistettä. Edellisen kerran punapaidat ja kauden yksi pahimmista alisuorittajista ovat pelanneet vastakkain toukokuun puolessa välissä, jolloin manchesterilaiset joutuivat taipumaan.

Teksti on kirjoitettu perjantaina iltapäivällä, joten heti alkuun on hyvä muistuttaa, että Manchester United on pelannut ennen sunnuntaita Eurooppa-liigassa yhden kamppailun. Joka tapauksessa edelliseen viiteen peliin isännät ovat saalistaneet kaksi voittoa, kaksi tasapeliä ja yhden tappion. Manchester United murskasi edellisessä ottelussa Feyenoordin peräti maalein 4-0, mutta sitä ennen tulokset ovat olleet kovin epätasaisia. Viimeksi tuli Valioliigassa tasapeli Arsenalin kanssa.

Edelliseen viiteen kotiotteluun Manchester United on saalistanut kolme voittoa. Jos emme keskity nyt tapahtumiin Eurooppa-liigan puolella ja palaamme otteluun Arsenalia vastaan, tuossa kamppailussa Juan Mata viimeisteli ainoan Old Traffordin isäntien osuman. Pallonhallinta oli 55-prosenttisesti Arsenalin eduksi, mutta maalintekoyrityksiä Manchester United rakensi 12 kappaletta ja heidän vastustaja vain viisi. Isännät olivat liikenteessä 4-2-3-1 muodostelmalla.

Jo pitkän aikaa päävalmentaja Jose Mourinho on peluuttanut Manchester Unitedissa 4-2-3-1 systeemiä. Ongelmallista on vain se, että Wayne Rooney ei ole löytänyt sopivaa roolia portugalilaisvelhon alaisuudessa ja esimerkiksi Paul Pogbaakin on peluutettu usealla eri pelipaikalla. Äskettäinhän Zlatan Ibrahimoviciin liittyen Mourinho teki päätöksen, että ruotsalaistähti jatkaa seurassa ensi kaudella. ”The Special Onen” mukaan sitten Zlatan on vapaa.

Kymmeneen edelliseen otteluun Manchester United on seitsemän kertaa viimeistellyt vähemmän kuin kaksi maalia. Ei voida välittömästi sanoa, että kotijoukkueella olisi ongelmia viimeistelyn puolella, mutta ei se ole ollut samalla tasolla verrattuna vaikkapa Liverpooliin tai Chelseaan. Tilanne on hyvin nähtävissä myös sarjataulukossa, sillä Manchester United on onnistunut maalinteossa sarjapeleissä 17 kertaa. Liverpool on tehnyt 30 osumaa ja Chelseakin 27 kappaletta.

West Ham on ehdottomasti Valioliigan syksyn yksi suurimmista pettymyksistä. Vierasjoukkueen materiaalilla olisi mahdollisuudet niin paljon parempaan. Lontoolaiset ovat tälläkin hetkellä putoamisviivasta vain vähän karussa. West Ham on edelliseen viiteen otteluun saalistanut kaksi voittoa, yhden tasapelin ja kaksi tappiota. Hyvä asia vierasjoukkueen kannalta on, että he voivat keskittyä rauhassa tapahtumiin Valioliigassa. Nyt ei olisi ehkä hyvä aika olla mukana Euroopassa.

Edellisellä kierroksella West Ham pelasi erittäin värikkään ottelun paikallisjoukkue Tottenhamia vastaan, jolloin maaleja viimeisteltiin viisi kappaletta. Tuossa kamppailussa Michail Antonio ja Manuel Lanzani viimeistelivät hävinneen seuran osumat. Pallonhallinta oli 67-prosenttisesti Spursin eduksi ja he rakensivat maalintekoyrityksiä 14 kappaletta. West Ham rakensi maalintekoyrityksiä puolestaan 11 kappaleen verran, mutta niistä ainoastaan kolme suuntautui maalia kohden.

Tällä kaudella West Ham on ollut vieraissa kovin vaatimaton. Ainoastaan yksi matkapelin voitto on heikko suoritus, sillä vastustajista vain osa on ollut ylempää keskikastia tai sitä laadukkaampia seuroja. Edellisessä vierastaistossa tuli siis tappio Tottenhamille ja sitä aikaisemmin lontoolaiset kokivat tappion Evertonille numeroin 2-0. Tuossa kamppailussa hävinnyt seura oli liikenteessä 3-4-2-1 systeemillä. Viimeisen kerran West Ham on voittanut vieraissa puolisentoista kuukautta sitten.

Terveystilanne Manchester Unitedilla on hyvä, sillä Chris Smalling ja Eric Bailly Bertrand eivät ole käytettävissä, mutta muita loukkaantumisia heillä ei ole. West Hamin tilanne on puolestaan huomattavasti vaikeampi, sillä Gökhan TöreSam ByramArthur Masuaku ja Sofiane Feghouli lienevät kokoonpanon ulkopuolella. Lisäksi muutaman pelaajan pelaaminen on ilmeisesti epävarmaa. Lontoolaiset ovat kärsineet koko kauden loukkaantumisista, joten tilanne ei ole uusi.

Manchester Unitedille sunnuntain ottelu tulee hieman aikaisin, kun otetaan huomioon heidän torstain kamppailu Eurooppa-liigassa. Toki tilanne ei ole Old Traffordin porukalle uusi, mutta kuitenkin rasitusetua voidaan antaa West Hamin suuntaan. Kerroinasettelussa Manchester Unitedista on tehty turhan suuri ennakkosuosikki, ja hyökkäyspelaaminen ei ole ollut varmasti vielä odotettua.

  Manchester United West Ham
Sarjataulukossa  6  17
Voitot – tasapelit – häviöt  5-4-3  3-2-7
Tehdyt – päästetyt maalit  17-14  13-23
Kuntopuntari 6 edellistä:  1-4-1  2-2-2
Maalipuntari 6 edellistä:  5-7  6-7
Laukauksia / ottelu  16,9 14,3 
Pallonhallinta  54,4  49,7
Syöttöprosentti  85,5 80,5 
Loukkaantuneet:  Smalling, Bailly  Töre, Byram, Masuaku, Feghouli
Epävarmat:    
Pelikiellossa:  

Lue myös

Bonukset vedonlyöntiin

Tuplaa ensitalletuksesi tai käytä riskittömät vedot.

# Kasino Arvosana Bonus Ilmaiseksi

Kirjoittaja: