Jalkapallon otteluennakot ja vakio 9.6.

Lauantaina jalkapalloa pelataan miesten Ykkösessä ja Kakkosessa. Tässä ovat vakiovihjeet lauantaille, ja nämä vihjeet vakio 1:seen voi hyödyntää haluamallaan tavalla.

HIFK – KTP

Jalkapallon miesten Ykkösessä KTP matkustaa HIFK:n vieraaksi. Kotijoukkue on pelannut erinomaisen alkukauden, sillä miehistö on kerännyt pisteitä parhaimmalla tahdilla. Kasassa on 13 pistettä, ja kolmeen edelliseen otteluunsa punapaidat ovat pitäneet maalinsa koskemattomana. Viimeisimmässä taistossaan helsinkiläiset onnistuivat kaatamaan JJK:n. Ensimmäisillä kierroksilla puolustuspelaaminen ei ollut yhtä tasapainoista verrattuna muutamaan edelliseen viikkoon, joten selkeää kehitystä on siis tapahtunut. Kotkalaiset ovat puolustaneet edellisissä kamppailuissaan selkeästi heikommin, vaikka edellisellä kierroksella irtosi tasapeli etukäteen laadukkaampaa FC Hakaa vastaan. HIFK oli ennen kauden alkua yksi KPV:n päähaastajista, ja ainakin ensimmäisen kuuden kierroksen perusteella tavoitteet ovat asetettu tarpeeksi korkealle. Miehistöllä on käytössään paljon Veikkausliigaa nähneitä pelaajia, ja ykkösmaalintekijäkin on jo löydetty Pekka Sihvolan toimesta. HIFK:n ja KTP:n kohtaamisissa kotietu on ollut suuressa roolissa, sillä edellinen vierasvoitto on tullut vuonna 2015. Miehistöt iskivät yhteen aiemmin tänä vuonna Suomen Cupin merkeissä, ja tuolloin helsinkiläiset nappasivat selkeän voiton. Kuluvan vuoden aikana kotkalaiset ovat voittaneet vierasotteluistaan vain yhden, joten ennusmerkkien valossa ennakkosuosikin asemasta ei pitäisi olla epäselvyyttä.

AC Oulu – FF Jaro

Jalkapallon miesten Ykkösen ottelussa paremmuudestaan taistelevat AC Oulu ja FF Jaro. Sarjataulukossa kotijoukkue on toiseksi viimeisenä, kun taas vierasjoukkue löytyy kolmannelta sijalta. Alkukauden aikana miehistöjen suurin eroavaisuus on tullut hyökkäyspelaamisesta, sillä isännät ovat tehneet otteluissaan kuusi osumaa, mutta pietarsaarelaiset ovat samassa ajassa osuneet vastustajien tolppien väliin jo 14 kertaa. Neljään edelliseen kamppailuunsa AC Oulu on kolmesti jäänyt maaleitta, joskin viimeisimmän kierroksen tappio KPV:tä vastaan oli varmasti odotettua. Sitä aiemmin tullut häviö Klubi 04:sta vastaan oli puolestaan selkeä pettymys. FF Jaro jäi viimeksi pitkästä aikaa maaleitta, kun vierasjoukkue pelasi maalittoman tasapelin EIFin kanssa. JJK:ta ja AC Kajaania vastaan verkot soivat yhteensä kymmenen kertaa. Mikäli punapaitojen valmennusruletti olisi rauhoittumassa, heillä olisi hyvä mahdollisuus taistella paluusta Veikkausliigaan. Materiaalinsa puolesta vierailijat kuuluvat ehdottomasti sarjan kärkijoukkueisiin. Tässä taisteluparissa kotietu ei ole näytellyt pitkään juurikaan minkäänlaista roolia, sillä yhtään kotivoittoa ei ole nähty moneen vuoteen. Tälläkin kerralla pelivalintoja tehdään isäntiä vastaan.

KPV – Klubi 04

Jalkapallon miesten Ykkösessä KPV saa vieraakseen Klubi 04:sen. Kyseessä on ryhmien ensimmäinen kohtaaminen noin kahdeksaan vuoteen. Kotijoukkue nappasi edellisellä kierroksella vähämaalisen voiton AC Oulusta, kun taas vierasjoukkue koki murskatappion AC Kajaania vastaan. Helsinkiläiset kuuluvat materiaaliltaansa sarjan heikoimpiin miehistöihin, ja varsinkin vieraissa kyyti lienee monesti kylmää. KPV tuskin häviää omien kannattajiensa edessä moneen otteeseen, ja Klubi 04:sen tasoista nippua vastaan jääminen ilman voittoa olisi valtava pettymys. Isännillä on Ykkösen tasolle erittäin laadukkaalla materiaalilla ainoana tavoitteenaan päästä Veikkausliigaan, mutta FC Hakaa vastaan puolustuspelaaminen ei jättänyt millään hyvää kuvaa. Tuolloin omissa verkot soivat kolmesti, ja peliesitys oli muutenkin yllättävän väsynyt ja haluton. Kotiyleisön edessä KPV ottaa varmasti pallonhallinnan ja tapahtumien viemisen itselleen, kun taas Klubi 04:sen mahdollisuudet lepäävät heidän puolustuspelaamisensa täydellisessä onnistumisessa ja muutamien vastaiskupaikkojen hyödyntämisessä. Todennäköisesti heille ei kuitenkaan ole tarjolla pistettäkään. Tasoero Kokkolan ylpeyden eduksi on iso, mutta heillä on kaikki paineetkin.

FC Haka – JJK

FC Haka testaa JJK:n pelivireen, kun ottelut jatkuvat jalkapallon miesten Ykkösessä. Kotijoukkue on pelannut vähintään kelvollisen alkukauden, sillä isäntien sijoitus sarjataulukossa on viidentenä. Vierasjoukkueen lähtökohdat ovat puolestaan pahimmat mahdolliset, sillä ainuttakaan voittoa jyväskyläläiset eivät ole onnistuneet nappaamaan. Vaikka kausi on vasta alussa, tilanteeseen olisi saatava ehdottomasti nopea muutos, jotta putoamispeikko pystytään välttämään. Tilanteesta ei tee ainakaan helpompaa juuri kauden alla esillä olleet uudet talousvaikeudet. FC Haka ja JJK ovat viimeistelleet maaleja lähes samaan tahtiin, mutta miehistöjen puolustuspelaamisessa on ollut suuri eroavaisuus isäntien hyväksi. Jyväskyläläisten alakerta on ollut aivan liian virheherkkä, josta hyvä esimerkki saatiin varsinkin FF Jaroa vastaan. Viiteen edelliseen otteluunsa vierailijat ovat jokaisella kerralla antaneet vastustajilleen enemmän kuin yhden osuman. Valkeakoskelaiset voittivat edellisessä kotikamppailussaan sarjan suurimpana mestarisuosikkina arvostettavan KPV:n, ja näiden tietojen valossa suurempaa muutosta kotipelivireeseen tuskin on odotettavissa.

AC Kajaani – EIF

Jalkapallon miesten Ykkösessä yhteen iskevät AC Kajaani ja EIF. Miehistöt ovat keränneet pisteitä lähes samanlaisella tahdilla, mutta seurat ovat pelanneet keskenään aivan erityyppisiä kamppailuita. Siinä missä kajaanilaiset ovat olleet erittäin runsasmaalisia, tammisaarelaisten taistoissa maaleja on tehty todella vähän. Edellisellä kierroksella AC Kajaani nappasi murskavoiton Klubi 04:sen kustannuksella, mutta helsinkiläiset olivat kieltämättä onneton vastustaja. Sitä aiemmin kotijoukkue kärsi ruman tappion FF Jaroa vastaan. EIF on pelannut lyhyen ajan sisään monta tasapeliä, ja tammisaarelaisten suurimpana vahvuutena toimiva puolustuspelaaminen jättää vastustajat jatkuvasti pieniin maalimääriin. Suuri ongelma on kuitenkin hyökkäyspelaamisen suhteen, sillä toistaiseksi ratkaisuvoimaa on ollut aivan liian vaatimattomasti. Lyhyesti AC Kajaanin yllättävän hyvä hyökkäyskalusto kohtaa tammisaarelaisten loistavan puolustuspelaamisen. Lähtökohdat ovat siis monella tavalla aivan erilaiset, vaikka sarjataulukon valossa ryhmät ovat napanneet pisteitä lähes identtisellä tahdilla. EIF on perustasoltaan kaksikosta laadukkaampi kokonaisuus, mutta heille yhdenkin maalin tekeminen tuottaa tuskaa. Ennusmerkeissä kummastakaan nipusta ei ole helppoa saada ennakkosuosikkia.

SalPa – GrIFK

Jalkapallon miesten Kakkosessa kohtaavat SalPa ja GrIFK. Molemmat miehistöt ovat pelanneet erinomaisen alkukauden, sillä kumpikin nippu löytyy sarjataulukon kahdelta kärkipaikalta. Edellisessä ottelussaan SalPa nappasi odotetusti täyden pistepotin heikkoa HJS:ää vastaan, kun taas GrIFK jäi kieltämättä yllättäen maalittomaan tasapeliin Kiffenin kanssa. Vierasjoukkue on napannut muuten yhtä toista tasapeliä lukuun ottamatta pelkkiä voittoja, joten pistejako huomattavasti heikompaa ryhmää vastaan oli odotetusti pettymys. SalPa oli viime kaudella lohkonsa yksi parhaimmista kotijoukkueista, vaikka edelliseen kauteen lähdettiin heidän kannaltaan suurien muutoksien johdolla. Nousukarsinta jäi lopulta vain niukasti haaveeksi. Myös tällä kaudella salolaiset kamppailevat aivan kärkisijoitusten tuntumassa, jos alkukauden pelivireeseen ei tule suurta notkahdusta. Isoin muutos kesän aikana on tullut valmennuspuolella, mutta kokoonpanonsa puolesta isännät ovat varsinkin omien kannattajiensa edessä harvoin tappioita kokeva nippu. GrIFK on niin ikään lohkon parhaimmistoa, ja vierasjoukkue on panostanut myös isommassa kuvassa entistä laadukkaampiin harjoitteluolosuhteisiin. Tavoite onkin tehdä paluuta Ykköseen tällä tai viimeistään ensi kaudella. Neljään edelliseen otteluunsa vierailijat ovat antaneet vastustajilleen vain yhden osuman, ja SalPan tavoin peliesitykset ovat olleet tasapainossa. Kierroksen mielenkiintoisimpaan otteluun ennakkosuosikkia on vaikeaa löytää.

  • Tasapeli – ?

FC Espoo – HJS

Jalkapallon miesten Kakkosessa FC Espoo saa vastaansa HJS:n. Molemmat miehistöt ovat pelanneet vaatimattoman alkukauden. Vierasjoukkue on ollut kaksikosta vieläkin vaisummassa pelivireessä, sillä alla on ainoastaan yhden ottelun tuomat kolme pistettä. FC Espoo ja HJS ovat omanneet hyvin samantasoisen puolustuspelaamisen, mutta hyökkäyspelaamisessaan espoolaiset ovat olleet selvästi sarjanousijaa edellä. Hämeenlinnan palaaminen liiton sarjoihin on tärkeää, sillä kaupungissa on jalkapallon suhteen paljon potentiaalia. Viime kaudella HJS:n ja Hämeenlinnan Härmän avausderbyä oli paikan päällä todistamassa yli 1600 katsojaa. FC Espoo onnistui viime kaudella säilyttämään sarjapaikkansa tekemällä muutoksia valmennusosastolleen. Tällä kaudella kotijoukkueen tavoitteet ovat huomattavasti korkeammalla, mutta alkukaudella onnistumisia on tullut kylläkin vain omien kannattajien edessä. Viime kauden jälkeen pelaajisto koki muutamia suuria menetyksiä, mutta sijoitusta tullaan silti varmasti parantamaan. HJS on puolustanut otteluissaan yhtä kamppailua lukuun ottamatta kelvollisesti, mutta jatkon suhteen alakerran kestävyys Kolmosta huomattavasti tasokkaimmissa otteluissa on kieltämättä selkeä kysymysmerkki. Lisäksi vieraissa hämeenlinnalaiset kerännevät vain pienen osan pisteistään. Lähtökohdiltaan espoolaisilla on hyvä mahdollisuus jatkaa kotipelivirettään sarjanousijaa vastaan.

  • FC Espoo voittaa – ?

MYPA – FC Viikingit

FC Viikingit matkustaa MYPA:n vieraaksi jalkapallon miesten Kakkosessa. Heikkojen ensimmäisten kierroksien jälkeen myllykoskelaiset ovat olleet erinomaisessa pelivireessä. Kolmeen edelliseen kamppailuunsa isännät ovat napanneet yhtä monta voittoa. Viimeksi LPS:ää vastaan erityisesti hyökkäyspelaaminen jätti itsestään vahvan kuvan onnistuttuaan maalinteossa viidesti. Vierasjoukkue mätti edellisessä ottelussaan niin ikään viisi maalia, ja toukokuun puolessa välissä pisteautomaattina toimiva LPS sai kyytiä peräti maalein 1-9. Koko alkukautta ajatellen MYPA:n hyökkäyspelaaminen ei ole ollut FC Viikinkien hyökkäyspelaamisen tasolla, mutta kotijoukkueen tärkeimpänä tehtävänä on toimintansa vakauttaminen vaikeiden vuosien jälkeen. Nousu Kolmosesta sarjaporrasta ylemmäksi piti sisällään pelkkiä voittoja tai tasapelejä, ja Myllykoskella tiedetään tälle sarjatasolle poikkeuksellisen hyvin mitä menestyminen vaatii. Vierasjoukkue on kolmeen edelliseen reissuotteluunsa jäänyt kahdesti maaleitta, mutta vastustajatkin ovat olleet keskenään hyvin eritasoisia. JäPS-ottelun kaltaista heikkoa puolustuspelaamista MYPA:n peleissä ei ole enää nähty lainkaan, mutta nyt vastustajan taso on toki huomattavalla tavalla edellistä kierrosta laadukkaampi. Lähtökohtia voidaan pitää näiden tietojen valossa erittäin tasaisina.

  • Tasapeli – ?

PEPO – JäPS

Jalkapallon miesten Kakkosen ottelutarjontaa, paremmuudestaan kamppailevat PEPO ja JäPS. Kotijoukkueen lähtökohdat eivät voisi olla paljoa paremmat, sillä isännät ovat keränneet kamppailuistaan pisteitä parhaimmalla tahdilla yhdessä Gnistanin kanssa. Suurena vahvuutena on toiminut puolustuspelaaminen, sillä heidän verkkoonsa on tehty ainoastaan neljä osumaa. Vierasjoukkue on osunut tolppien väliin jo 16 kertaa, mutta puolustuspelaamisensa kanssa järvenpääläiset ovat olleet isoissa ongelmissa. PEPO on JäPSiin nähden huomattavasti tasaisempi suorittaja, sillä vierasjoukkue pelaa parhaimmillaan vakuuttavia yksittäisiä otteluita, mutta tasaisuus on jäänyt puuttumaan. Tästä hyvä esimerkki saatiin, kun Keski-Uusimaata vastaan maalinteossa onnistuttiin seitsemän kertaa, mutta MP:tä vastaan tuli selkeä tappio. PEPO tunnetaan vahvan kotiedun omaavana miehistönä, sillä viime kaudellakin lappeenrantalaiset keräsivät siellä pisteistä lohkon kolmanneksi parhaiten. Alkukausi on jatkunut samanlaisella linjalla, sillä neljään ensimmäiseen kotitaistoonsa miehistö ei ole antanut vastustajilleen yhtään osumaa. JäPS on ollut vierasjoukkueena vahva, sillä järvenpääläiset ovat voittaneet kaikki kolme reissuotteluansa. Ilman laadukkaampaa puolustuspelaamistaan vierailijat eivät kuitenkaan voi taistella korkeista sijoista, sillä alakerta on jättänyt itsestään kaikkea muuta kuin hyvän kuvan.

  • PEPO voittaa – ?

Gnistan – NJS

Jalkapallon miesten Kakkosta, Ykkösestä syksyllä pudonnut Gnistan saa vieraakseen NJS:n. Kotijoukkue on pelannut erinomaisen alkukauden, sillä miehistö on kerännyt pisteitä parhaimmalla tahdilla. Seitsemästä ottelustaan lohkon kärkipaikalla majailevat isännät ovat jääneet kokonaan pisteittä vain yhdellä kerralla. Vierasjoukkue lukeutuu myös alkukauden onnistujiin, mutta edellisellä kierroksella miehistö koki kieltämättä ruman tappion FC Viikinkejä vastaan. Reissussa nimenomaan puolustuspelaamisen kanssa on ollut suurta tuskaa, sillä kahteen edelliseen matkataistoon omiin on mennyt peräti kahdeksan osumaa. NJS pelaa monen vuoden tauon jälkeen miesten Kakkosessa, ja vierasjoukkueen ensimmäinen tavoite olisi sarjapaikkansa säilyttäminen. Peliesitykset ovat olleet vielä ajoittain hyvinkin epätasaisia, mutta omien kannattajiensa edessä ryhmä on kulkenut toistaiseksi ilman tappioita. Gnistan on pelannut neljästi kotonaan viimeistellen kymmenen osumaa, ja tammikuun lopun jälkeen heille ei ole siellä tehty kertaakaan yhtä osumaa enempää. Lohkon yksi laadukkaimmista ryhmistä on ansaitusti vahvoilla.

  • Gnistan voittaa – ?

JIPPO – FCV

Jalkapallon miesten Kakkosen taistossa pisteistä kamppailevat JIPPO ja FCV. Alkukauden aikana miehistöt ovat olleet hyvin samanlaisessa pelivireessä, mutta vaajakoskelaiset ovat omanneet kuitenkin hieman enemmän maalintekovoimaa ja aavistuksen laadukkaamman puolustuspelaamisen. Kumpikaan nippu ei ole ollut runsasmaalisimmasta päästä, sillä molempien seurojen taistoissa osumia on viimeistelty keskimäärin 2,3 kappaletta. Neljään edelliseen otteluunsa JIPPO on pelannut peräti kolmesti vähämaalisia tasapelejä, kun taas FCV hävisi edellisessä kamppailussaan Keski-Uusimaata vastaan, jota seurasi kuitenkin voitto MP:n kustannuksella. FCV:n sarjapaikka ratkesi vasta tammikuun puolessa välissä, jolloin Kolmoseen valmistautunut vaajakoskelaismiehistö saikin tiedon pääsevänsä pelaamaan sarjaporrasta korkeammalle. Takamatkaan nähden heidän peliesityksensä ovat olleet monesti yllättävän valmiita, joskin hyökkäyspelaamisesta on alkanut tehottomuutta tulla esiin. Aivan ensimmäisillä kierroksilla kahteen otteluun tehdyt 11 osumaa olivat lentävä lähtö, mutta sen jälkeen tehoja on saatu irti rajusti heikommin. Vierailijoiden tavoin myös JIPPO:n tärkein tehtävä on sarjapaikkansa säilyttäminen ja toimintansa vakauttaminen. Edellinen visiitti Kakkosessa oli kaikkiaan melkoista myllerrystä. Alkukauden perusteella etenkin puolustuspelaaminen on jättänyt itsestään toimivan kuvan, mutta maalintekovoimaa vähintään kahden osuman muodossa on löytynyt viimeksi lähes kuukausi sitten. Ennusmerkkien valossa kierroksen yksi tasaisimmista otteluista on odotettavissa.

  • Tasapeli – ?

KuFu 98 – JBK

Jalkapallon miesten Kakkosta, KuFu 98 isännöi JBK:ta. Kotijoukkue on ollut alkukauden aikana erinomaisessa pelivireessä, sillä isännät ovat keränneet pisteitä toiseksi parhaimmalla tahdilla. Vierasjoukkueen lähtökohdat ovat aivan päinvastaiset, sillä seitsemästä ottelustaan miehistö on venynyt pisteille vain kolmesti. KuFu 98 on neljään ensimmäiseen kotiotteluunsa napannut voiton kolme kertaa, ja viimeisimmässä taistossa sen sai huomata selkeän tappion kokenut TP-47. Kuopiolaiset kärsivät viime kaudella ykköshyökkääjän puuttumisesta, sillä miehistön sisäiseen maalikuninkuuteen ei vaadittu neljää osumaa enempää. Toisaalta maalinteossa onnistui yhteensä 15 eri nimeä, joten moneen muuhun ryhmään nähden maalinteko oli leveillä harteilla. JBK tunnetaan normaalia kotiriippuvaisempana porukkana, ja esimerkiksi kymmeneen edelliseen vierasotteluunsa miehistö on venynyt voittoon vain kahdesti. Pietarsaarelaisten suuret huolenaiheet liittvät edelleen tien päällä pelaamiseen, jossa puolustuspelaamisen kanssa on ollut myös alkukaudella isoja ongelmia. Viidestä edellisestä ottelustaan neljä voittoa napannut KuFu 98 on esiintynyt viimeisimmän kierroksen tappiotaan lukuun ottamatta vahvasti ja omaten lohkon yhden parhaimman hyökkäyskaluston. Kuopion illassa pelivalintoja rakennellaan isäntien kautta.

  • KuFu 98 voittaa – ?

VIFK – GBK

Jalkapallon miesten Kakkosen ottelussa GBK matkustaa VIFK:n vieraaksi. Alkukaudella vaasalaisten hyökkäyspelaaminen ei ole ollut lainkaan lohkon parhaimmistoa, kun taas vierasjoukkue on osunut tolppien väliin jo 16 kertaa. Vaasalaiset menettivät viime kauden jälkeen muutaman tärkeän hyökkäyspään pelaajansa, ja heidän poissaolot ovat näkyneet monissa alkukauden kamppailuissa. Siitä hyvä esimerkki saatiin edellisellä kierroksella, kun OLS onnistui nappaamaan vähämaalisesti lievän yllätysvoiton. Kokkolalaiset onnistuivat edellisessä ottelussaan tekemään peräti viisi maalia, mutta kolmeen viimeiseen kamppailuunsa kahdesti vierailijat ovat antaneet vastustajilleen kolme osumaa. Parhaimmillaan peliesitykset ovat olleet erittäin laadukkaita, mutta myös suurta notkahtelua on ollut havaittavissa. GBK oli viime kaudella lohkon yksi parhaimmista vierasjoukkueista, mutta VIFK ei hävinnyt omien kannattajiensa edessä kertaakaan. Vaasassa olosuhteisiin on panostettu entistä enemmän, sillä uudella Vaasan Elisa Stadionilla kelpaa tämän sarjatason otteluita pelata. Tässä taisteluparissa yhtään vierasvoittoa ei ole nähty vuoden 2011 jälkeen, ja näillä tiedoilla varovainen kotivoitto lienee kelvollinen peli-idea.

  • VIFK voittaa – ?

Vedonlyöntibonuksia

# Kasino Arvosana Bonus Ilmaiseksi
1 Lue esittely 100% 100€ + 10€ Pelaa

18+ | Kaupallinen sisältö

2 Lue esittely 100% 100€ + 50x Starburst 10x Guns N Roses Pelaa

18+ | Kaupallinen sisältö

3 Lue esittely Riskittömät vedot Pelaa

18+ | Kaupallinen sisältö

4 Lue esittely 125% 125€ Pelaa

18+ | Kaupallinen sisältö

5 Lue esittely 125% 125€ Pelaa

18+ | Kaupallinen sisältö

Kiinnostaako kasinot? Katso parhaat kasinot ja bonukset.

Vakio 1 jalkapallo 9.6.2018 | Tilastot

  HIFK KTP  
Sarjataulukossa 1 7  
Voitot-tasapelit-häviöt 4-1-1 2-2-2  
Tehdyt-päästetyt maalit 9-5 7-7  
Kuntopuntari 6 edellistä 4-1-1 2-2-2  
Maalipuntari 6 edellistä 9-5 7-7  
       
       
  AC Oulu FF Jaro  
Sarjataulukossa 9 3  
Voitot-tasapelit-häviöt 2-0-4 3-1-2  
Tehdyt-päästetyt maalit 6-7 14-8  
Kuntopuntari 6 edellistä 2-0-4 3-1-2  
Maalipuntari 6 edellistä 6-7 14-8  
       
       
  KPV Klubi 04  
Sarjataulukossa 2 8  
Voitot-tasapelit-häviöt 3-2-1 2-1-3  
Tehdyt-päästetyt maalit 7-5 4-10  
Kuntopuntari 6 edellistä 3-2-1 2-1-3  
Maalipuntari 6 edellistä 7-5 4-10  
       
       
  FC Haka JJK  
Sarjataulukossa 5 10  
Voitot-tasapelit-häviöt 2-2-2 0-2-4  
Tehdyt-päästetyt maalit 8-7 7-13  
Kuntopuntari 6 edellistä 2-2-2 0-2-4  
Maalipuntari 6 edellistä 8-7 7-13  
       
       
  AC Kajaani EIF  
Sarjataulukossa 4 6  
Voitot-tasapelit-häviöt 3-0-3 1-5-0  
Tehdyt-päästetyt maalit 11-12 3-2  
Kuntopuntari 6 edellistä 3-0-3 1-5-0  
Maalipuntari 6 edellistä 11-12 3-2  
       
       
  SalPa GrIFK  
Sarjataulukossa 2 1  
Voitot-tasapelit-häviöt 4-1-1 4-2-0  
Tehdyt-päästetyt maalit 12-5 11-4  
Kuntopuntari 6 edellistä 4-1-1 4-2-0  
Maalipuntari 6 edellistä 12-5 11-4  
       
       
  FC Espoo HJS  
Sarjataulukossa 9 12  
Voitot-tasapelit-häviöt 2-0-4 1-0-5  
Tehdyt-päästetyt maalit 12-12 6-13  
Kuntopuntari 6 edellistä 2-0-4 1-0-5  
Maalipuntari 6 edellistä 12-12 6-13  
       
       
  MYPA FC Viikingit  
Sarjataulukossa 7 3  
Voitot-tasapelit-häviöt 3-1-3 4-2-1  
Tehdyt-päästetyt maalit 13-13 20-9  
Kuntopuntari 6 edellistä 3-1-2 3-2-1  
Maalipuntari 6 edellistä 13-10 18-8  
       
       
  PEPO JäPS  
Sarjataulukossa 2 8  
Voitot-tasapelit-häviöt 4-3-0 3-1-3  
Tehdyt-päästetyt maalit 12-4 16-17  
Kuntopuntari 6 edellistä 3-3-0 3-1-2  
Maalipuntari 6 edellistä 10-4 16-12  
       
       
  Gnistan NJS  
Sarjataulukossa 1 5  
Voitot-tasapelit-häviöt 5-1-1 3-2-2  
Tehdyt-päästetyt maalit 14-7 10-12  
Kuntopuntari 6 edellistä 4-1-1 2-2-2  
Maalipuntari 6 edellistä 11-7 8-11  
       
       
  JIPPO FCV  
Sarjataulukossa 6 4  
Voitot-tasapelit-häviöt 2-4-1 3-2-2  
Tehdyt-päästetyt maalit 10-6 13-3  
Kuntopuntari 6 edellistä 1-4-1 2-2-2  
Maalipuntari 6 edellistä 6-5 8-3  
       
       
  KuFu 98 JBK  
Sarjataulukossa 2 9  
Voitot-tasapelit-häviöt 5-0-2 2-1-4  
Tehdyt-päästetyt maalit 13-10 9-12  
Kuntopuntari 6 edellistä 4-0-2 2-1-3  
Maalipuntari 6 edellistä 12-10 8-10  
       
       
  VIFK GBK  
Sarjataulukossa 6 3  
Voitot-tasapelit-häviöt 3-1-3 4-1-2  
Tehdyt-päästetyt maalit 10-9 16-10  
Kuntopuntari 6 edellistä 3-0-3 3-1-2  
Maalipuntari 6 edellistä 10-9 13-9

Lisää bonuksia vedonlyöntiin:

# Kasino Arvosana Bonus Ilmaiseksi
1 Lue esittely 100% 100€ + 50x Starburst 10x Guns N Roses Pelaa

18+ | Kaupallinen sisältö

2 Lue esittely Riskittömät vedot Pelaa

18+ | Kaupallinen sisältö

3 Lue esittely 200% 100€ Pelaa

18+ | Kaupallinen sisältö

4 Lue esittely 100% 300€ Pelaa

18+ | Kaupallinen sisältö

5 Lue esittely 100% 150€ 40 ilmaiskierrosta kasinolle Pelaa

18+ | Kaupallinen sisältö

6 Lue esittely 125% 125€ Pelaa

18+ | Kaupallinen sisältö

7 Lue esittely 100% 100€ 60 ilmaiskierrosta Pelaa

18+ | Kaupallinen sisältö

8 Lue esittely 125% 125€ Pelaa

18+ | Kaupallinen sisältö

9 Lue esittely 100% 100€ Pelaa

18+ | Kaupallinen sisältö

10 Lue esittely 100% 100€ + 10€ Pelaa

18+ | Kaupallinen sisältö