Jalkapallon otteluennakot ja vakio 21.4.

Lauantaina jalkapalloa pelataan Englannin Valioliigassa, Mestaruussarjassa ja FA Cupissa. Tässä ovat vakiovihjeet lauantaille, ja nämä vihjeet vakio 1:seen saa käyttää haluamallaan tavalla.

Watford – Crystal Palace

Jalkapallon Englannin Valioliigassa Watford saa vieraakseen Crystal Palacen. Sarjataulukossa seurojen välinen piste-ero on kolme pistettä kotijoukkueen eduksi. Viiteen edelliseen otteluun isännät ovat saalistaneet ainoastaan yhden tasapelin ja peräti neljä tappiota. Viimeisimmässä kamppailussa keltamustat kokivat tappion Huddersfieldin vieraana, kun vastustaja onnistui maalinteossa lisäajalla. The Hornets tunnetaan normaalisti hyvän kotiedun omaavana miehistönä, mutta kaksi edellistä kotikamppailua ei ole tuottanut voittoja. Alkuvuoden aikana kotiyleisön suosikit ovat voittaneet kotonaan jopa Chelsean, joten parhaimmillaan he ovat venyneet erinomaisiin suorituksiin. Vierasjoukkueen lähtökohdat ovat vastustajaan nähden paremmat, sillä lontoolaiset ovat saalistaneet viiteen edelliseen otteluun sentään kaksi voittoa. Toinen niistä tuli viimeisimmässä kamppailussa Brightonin kustannuksella. Vierailijat ovat saaneet hyökkäyspäässä hyvin onnistumisia, ja pitkästä aikaa myös reissussa on alkanut tulemaan menestymistä. Tammikuun toisen päivän jälkeen kotkapaidat pelasivat yli kaksi kuukautta häviten jokaisella kerralla yhtä kertaa lukuunottamatta, mutta sittemmin on tullut kahteen edelliseen taistoon voitto ja tasapeli. Tässä taisteluparissa kotiedulla on ollut suuri merkitys, mutta monet tekijät puoltavat tällä kerralla Crystal Palacen menestymistä. Vierasjoukkue ei ole vielä kuivilla putoamistaistelun suhteen, kun taas kotijoukkue lienee säilyttämässä sarjapaikkaansa myös nykyisellä tekemisellä.

Manchester United – Tottenham

Jalkapallon FA Cupin huippuottelussa Manchester United ja Tottenham iskevät yhteen. Kamppailu pelataan Wembleyllä, joten punapaidoilla ei ole kotietua. Manchesterilaiset voivat menestyä enää FA Cupin merkeissä Mestarien liigan pettymyksen jälkeen, mutta Spursin tilannekaan ei ole sen valoisampi. Heilläkin oli erinomainen mahdollisuus mennä jatkoon Mestarien liigassa, mutta lopputuloksena oli dramaattinen putoaminen Juventukselle. Molemmilla miehistöillä on alla tappiot sarjasta, kun West Bromwich nappasi yllätysvoiton Old Traffordilta ja Manchester City oli Lontoon illassa liian vaikeasti kaadettavissa. Muuten kumpikin seura on ollut hyvässä pelivireessä, ja etenkin Manchester Unitedille oli normaalia jopa tärkeämpää onnistua voittamaan Manchester City, joka on kuitenkin ollut sarjassa niin ylivoimainen hallitsija. Historian valossa Manchester United ja Tottenham eivät ole pelanneet pääasiassa runsasmaalisia kohtaamisia, sillä neljään edelliseen välienselvittelyyn vain kerran osumia on tehty vähintään kolme kappaletta. Punapaidat ja Spurs ovat viimeistelleet lähiviikkojen otteluissa lähes säännöllisesti enemmän kuin yhden maalin, mutta kummankaan ryhmän alakerta ei ole ollut totutun vakuuttava. Lontoolaisten otteluohjelma on ollut toki vaikea, sillä viimeisten viikkojen aikana vastassa on ollut Manchester Cityn ohella myös Chelsea. Kun panokset ovat näinkin suuret Mestarien liigan pettymysten jälkeen, tasapelin todennäköisyys vaikuttaa korostuvan. Erittäin mielenkiintoinen ilta on luvassa.

Bolton – Wolverhampton

Wolverhampton matkustaa Boltonin vieraaksi, kun ottelut jatkuvat jalkapallon Englannin Mestaruussarjassa. Kotijoukkue kamppailee tiukasti putoamista vastaan, kun taas vierasjoukkue on menossa mestaruuteen selvällä tavalla. Isäntien kannalta kaikki pisteet olisivat tärkeitä säilytmisen kannalta, mutta viime aikojen perusteella yllätysmahdollisuuksia ei ole syytä ainakaan korostaa. Wanderers ei ole voittanut yhtään ottelua yli kuukauteen, ja kymmeneen viimeiseen taistoon ainoa voitto on tullut Aston Villaa vastaan. Edellisellä kierroksella miehistö nappasi tasapelin Barnsleyta vastaan, ja se oli putoamistaistelussa erittäin tärkeä onnistuminen. Toisaalta muuten tasapelienkin metsästäminen on tuottanut valtavia ongelmia. Kolmeen edelliseen kotikamppailuun Bolton on onnistunut maalinteossa vain kertaalleen, joten kotietu on ollut kaukana hyvästä. Wanderers on kerännyt kotonaan huomattavasti enemmän pisteitä verrattuna vieraissa pelaamiseen, mutta sielläkin edes lyhyitä voittoputkia ei ole onnistuttu rakentamaan. Wolverhampton on ollut puolestaan loistavassa pelivireessä, ja viiteen edelliseen otteluun ainoa pieni epäonnistuminen tapahtui yllättävän hyvässä iskussa ollutta Hullia vastaan. Sudet ovat kulkeneet muuten voitosta voittoon, ja tekeminen on ollut kaikkiaan hyvin tasapainoista. Puolustuspelaaminen on ollut timanttia, sillä omiin ei ole mennyt yhtään maalia useampaan viikkoon, ja myös reissussakin heikomman jakson jälkeen on alkanut tulemaan voittoja. Boltonille ottelu Wolverhamptonia vastaan on varmasti kauden yksi sytyttävimmistä tapahtumista, mutta vierasjoukkue on siitä huolimatta selkeä ennakkosuosikki. Kentän molemmissa päissä sarjakärki on ollut isäntiin nähden erilaisella tasolla, ja jo perustason peliesitys lienee riittävä voittoon asti.

Ipswich – Aston Villa

Jalkapallon Englannin Mestaruussarjassa paremmuudestaan taistelevat Ipswich ja Aston Villa. Kotijoukkueella ei ole loppukauden aikana suurempaa pistetarvetta, sillä mahdollisuudet nousukarsintoihin ovat jo menneet. Toisaalta putoamisen uhkaakaan ei ole enää olemassa. Vierasjoukkueella pisteiden tarve on huomattavasti suurempi, sillä heillä on mahdollisuus nousta sarjataulukossa jopa kakkoseksi. Omien kannattajien edessä miehistö on ollut erinomaisessa pelivireessä, mutta vieraissa on ollut selvästi vaikeampaa. Kotikentällä viisi edellistä ottelua ovat tuottaneet neljä voittoa, mutta sarjataulukon kakkospaikan saamiseksi myös tien päällä on menestyttävä samanlaisella tahdilla. Kolmeen edelliseen reissukamppailuun sarjanelonen on tehnyt vain yhden maalin. Ipswichiä vastaan paluu vieraissakin voittojen pariin lienee odotettavissa, sillä kotijoukkueen tekemisestä on kaukana hohdokkuus. Isännät ovat maaliskuun kuudennen päivän jälkeen saalistaneet ainoastaan yhden voiton, ja varsinkin hyökkäyspelaamisen kanssa on ollut suurta tuskaa. Edellisellä kierroksella Town koki dramaattisen tappion Nottinghamille, kun Forest viimeisteli kaksi maalia aivan viimeisillä minuuteilla. Pienenä puolustuksena voidaan sanoa, että harvoin isäntiä vastaan viimeistellään suuria maalimääriä, mutta heitä vastaan monesti menestyy tekemällä itse pieniä maalimääriä. Historian valossa miehistöjen kolme viimeisintä välienselvittelyä ovat noudattaneet juuri tälläistä kaavaa, eikä siihen ole syytä odottaa suurempaa muutosta. Vierasvoitto lienee odotettavissa.

Derby – Middlesbrough

Jalkapallon Englannin Mestaruussarjassa kohtaavat Derby ja Middlesbrough. Molemmat miehistöt kamppailevat samoista nousukarsintasijoituksista, joten suurten panosten ottelusta on kysymys. Edelliseen viiteen taistoon isännät ovat saalistaneet kaksi voittoa ja kolme tappiota, kun taas vierailijat ovat napanneet kaksi voittoa, yhden tasapelin ja kaksi tappiota. Punapaidat ovat olleet kotonaan erinomaisessa pelivireessä, mutta vieraissa tekeminen ei ole ollut läheskään yhtä vahvaa. Reissussa tammikuun 20. päivän jälkeen voitto on tullut vain kertaalleen, mutta sen ohella on tullut muutamia tasapelejä. Derby on esiintynyt jo pitkään yllättävän epätasaisesti ja ailahdellen, eikä tätä menoa nousukarsintoihin pääseminen ole mitenkään varmaa. Kotijoukkue pääsi viimeksi kotona takaisin voittojen pariin, mutta se tapahtui vain heikon Boltonin kustannuksella. Sitä ennen valkopaidat pelasivat viisi kertaa kotona saalistamatta yhtään voittoa. Edellisellä kierroksella koettu tappio Burton Albionia vastaan oli jälleen yksi osoitus epätasaisuudesta, sillä lyhyidenkin voittoputkien rakentaminen on tuottanut suurta tuskaa. Historian valossa Middlesbrough on ollut Derbylle vaikeasti voitettavissa, sillä viiteen edelliseen kohtaamiseen vierasjoukkue on voittanut kolme kertaa. Punapaidat ovat olleet koko alkuvuotta ajatellen kotijoukkuetta tasaisempia, vaikka vieraissa menestyminen ei olekaan ollut verrattavissa kotiotteluihin suorittamiseen. Isännät ovat kokeneet useamman pahan nöyryytyksen erityisesti häntäpään porukoita vastaan, ja selvästi pelaajiston itseluottamus on kaukana hyvästä. Sen pidemmittä puheitta pienten marginaalien ottelusta on varmasti kysymys, ja kummallakaan seuralla ei ole varaa varsinkaan kokea tappiota. Tasapelin todennäköisyys vaikuttaa hieman korostuvan, vaikka kotijoukkueen peliesityksiä onkin kieltämättä vaikeaa tulkita ja ennakoida.

Bristol – Hull

Jalkapallon Englannin Mestaruussarjassa Bristol testaa Hullin päivän pelivireen. Kotijoukkueella on mahdollisuus päästä mukaan nousukarsintoihin, mutta se edellyttää erinomaista suorittamista viimeisissä otteluissa. Viiteen edelliseen kamppailuun City on saalistanut ainoastaan yhden voiton, joten lähtökohdat eivät ole ainakaan kummoiset. Viimeisimmässä taistossa isännät kokivat tappion Middlesbroughille. Hyvä asia on ollut sentään kotiedun merkitys, sillä omien kannattajien edessä on tullut menestymistä hyvällä tahdilla. Neljään edelliseen kotiotteluun alla on kolme voittoa, mutta vastustajat eivät ole olleet lähellekään sarjan parhaimmistoa. Oranssimustat kokivat viimeksi pitkästä aikaa tappion, kun he hävisivät niukasti Sheffield Wednesdaylle. Sitä ennen vierailijat pelasivat monta ottelua putkeen tasaisesti menestyen hienosti jopa Wolverhamptonia ja Aston Villaa vastaan. Suuressa kuvassa Tiikerit ovat vain alemman keskikastin vierailija, mutta loppukautta kohden myös tien päällä on alkanut tulemaan onnistumisia. Siitä hyvänä osoituksena Burton Albionin vieraana mätetyt viisi osumaa. Nyt vastustajan taso on aivan toista, ja kuitenkin Bristolilla on motivaatiotekijät puolellaan. City on ollut kylläkin kotiotteluiden varassa, kun vieraissa ei ole tullut voittoja pitkään aikaan. Omien kannattajien edessä tekeminen on ollut siis pääasiassa vahvaa, ja etenkin puolustuspelaaminen on ollut hyvää. Vaikka Hull on saanut lähiaikoina paljon onnistumisia hyökkäyspäässä, esimerkiksi QPR:ää vastaan vastustajalla ei ollut panosta. Sheffield Wednesdayta vastaan oranssimustat loivat tarpeeksi maalintekoyrityksiä, mutta hyökkäyspäässä ei löytynytkään enää ratkaisijoita.

Birmingham – Sheffield United

Jalkapallon Englannin Mestaruussarjan ottelutarjontaa, pisteistä taistelevat Birmingham ja Sheffield United. Tiedossa on koko kierroksen yksi mielenkiintoisimmista kamppailuista, sillä molemmilla miehistöillä panokset eivät voisi olla juurikaan suuremmat. Kotijoukkue pyrkii säilyttämään sarjapaikkansa, kun taas vierasjoukkueella on mahdollisuus päästä mukaan nousukarsintasijoituksille. Kummallakaan seuralla ei olisi varaa ainakaan hävitä, mutta etenkään vierailijat eivät saisi myöskään jäädä tasapeliin. Birmingham koki edellisellä kierroksella odotetun tappion Wolverhamptonille, mutta kotijoukkue on ollut muuten vähintään kohtalaisessa pelivireessä. Boltonia ja Ipswichiä vastaan tuli täydet pisteet ja Burton Albioniakin vastaan edes tasapeli. Siitä taistosta olisi pitänyt pystyä nappaamaan kaikki pisteet, mutta joka tapauksessa pelivire on nousussa juuri oikeaan aikaan. Heillä oli äskettäin monia viikkoja ilman yhtäkään onnistumista. Sheffield United on viiteen edelliseen otteluun saalistanut vain yhden voiton, ja erityisesti vieraissa on ollut pitkään vaikeaa. Viimeisimmässä kamppailussa miehistö tasasi pisteet Millwallia vastaan. Sitä ennen tuli voitto Middlesbroughin kustannuksella, ja se oli nousukarsintoihin pääsemisen kannalta elintärkeä onnistuminen. Lähiaikoina on tullut lisäksi useita tasapelejä, mutta nousukarsintoihin päästäkseen tasapelien pitäisi muuttua voitoiksi. Birmingham on voittanut kolmesta edellisestä kotiottelusta kaksi taistoa, ja niissä vastustajat ovat viimeistelleet yhteensä vain yhden maalin. Ennusmerkkien valossa Sheffield Unitedista on vaikeaa saada vieraissa ennakkosuosikkia, kun vieraissa heillä on ollut pitkään niin vaikeaa. Toisaalta Birmingham on omannut kaksikosta selvästi vähemmän maalintekovoimaa. Vaikeasti ennustettava kamppailu on lähtökohdiltaan kyseessä, ja ratkaisu nähtäneen maalin erolla suuntaan tai toiseen.

Brentford – QPR

Jalkapallon Englannin Mestaruussarjassa QPR matkustaa Lontoon paikallistaistossa Brentfordin vieraaksi. Kotijoukkue lähtee otteluun selvänä ennakkosuosikkina, sillä heillä on edelleen mahdollisuus päästä mukaan nousukarsintoihin. Se kuitenkin edellyttää, että Ärriä vastaan ei tule pettymystä, ja vierasjoukkue tarjoaakin lähtökohdiltaan hyvän mahdollisuuden voiton nappaamiseen. Heillä ei ole ollut enää hetkeen suurempaa tarvetta pisteille, sillä putoamisen uhkaakaan ei ole olemassa. Viiteen edelliseen otteluun Brentford on saalistanut kolme voittoa ja kaksi tasapeliä, joten kotijoukkue on ollut pitkään erinomaisessa pelivireessä. Isännät ovat hävinneet edellisen kerran yli kuukausi sitten Cardiffia vastaan. Viime aikoina suuri vahvuus on löytynyt puolustuspelaamisesta, sillä neljään edelliseen taistoon heitä vastaan on tehty vain yksi maali. Siitäkin vastasi loistavan kauden pelannut Fulham, jonka vieraana punavalkoiset venyivät tasapeliin. Monien maalien otteluiden voittaminen on nostanut Brentfordin itseluottamuksen korkealle, ja viimeksi he pääsivät voittojen pariin myös omien kannattajien edessä. QPR on menestynyt hyvin kotikentällä, mutta vieraissa Ärrät ovat olleet kovin heikkoja. Reissussa moneen kuukauteen on tullut vain pari voittoa, ja kahteen viimeiseen vierailuun he eivät ole tehneet itse maaliakaan. Varsinkin Hullia vastaan kyytiä tuli kylmällä tavalla. Historian valossa Brentford ja QPR ovat pelanneet paljon runsasmaalisia kohtaamisia, sillä viiteen edelliseen välienselvittelyyn vain kerran maaleja on tehty vähemmän kuin kolme kappaletta. Tällä kerralla maaleilla tuskin juhlitaan, sillä kotijoukkue on pelannut niin vahvasti puolustuspää edellä, ja heillä ei ole varaa sortua alakerrassa hölmöilyihin. Mikäli aika ei lopu kesken, kova kiri nousukarsintoihin voidaan palkita.

Preston – Norwich

Jalkapallon Englannin Mestaruussarjaa, vastakkain asettuvat Preston ja Norwich. Sarjataulukossa seurojen välinen piste-ero on kymmenen pistettä kotijoukkueen eduksi. Viiteen edelliseen otteluun isännät ovat saalistaneet kaksi voittoa, kun taas vierasjoukkue on voittanut vain kertaalleen. Viimeksi Cardiffia vastaan peliesitys oli pääasiassa hyvä, joten tappion kokeminen ei ollut välttämättä oikeutettua. Sitä aiempi käyty ottelu Sunderlandia vastaan piti sisällään runsaasti maalintekoyrityksiä, mutta suurta tehottomuutta. Varsinkin vieraissa Kanarianlinnut ovat olleet pitkään vaatimattomia, sillä yhtään reissukamppailun voittoa ei ole tullut tammikuun lopun jälkeen. Miehistöllä on ollut myös suuria ongelmia hyökkäyspelaamisen kanssa, sillä enemmän kuin yhden maalin tekeminen samassa ottelussa on tuottanut pääasiassa liian suurta tuskaa. Kahteen edelliseen otteluun kamppailuun Preston on viimeistellyt viisi maalia, ja se lupaakin hyvää ajatellen tärkeitä viimeisiä kamppailuita. North Endillä on mahdollisuus päästä nousukarsintoihin, mutta se edellyttää erinomaista loppukautta. Kuudennelle sijalle matkaa on vain yhden voiton verran, mutta osa heidän päävastustajista on pelannut yhden ottelun vähemmän. Norwichilla kun ei ole enää valtavaa tarvetta menestyä, Prestonista saa kotiyleisön edessä entistä selkeämmän ennakkosuosikin. Isännät ovat suuressa kuvassa tehneet enemmän maaleja ja antaneet vastustajille vähemmän osumia, joten niidenkin valossa muu lopputulos kuin kotivoitto olisi yllätys.

Sunderland – Burton Albion

Jalkapallon Englannin Mestaruussarjan jumbofinaalissa kohtaavat heikot Sunderland ja Burton Albion. Kahden surkean miehistön kohtaamisessa odotusarvot eivät ole korkealla, mutta pisteiden tarve on kyllä sitäkin merkittävämpi. Kotijoukkueen on pakko voittaa ottelu, koska se alkaa olla ainoa tapa pitää toiveet elossa säilymisen kannalta. Vierasjoukkueen lähtökohdat ovat hyvin samanlaiset, eli tappiota tullaan varmasti välttämään viimeiseen saakka. Viiteen edelliseen otteluun Sunderland on saalistanut vain yhden voiton, mutta Burton Albion ei ole samassa ajassa menestynyt yhtään sen paremmin. Kotijoukkue on toisaalta napannut lähiaikoina useampia tasapelejä, joten aivan surkeasta pelivireestä ei ole kysymys. Keltapaidat nappasivat viimeksi erinomaisen voiton Derbyn kustannuksella, mutta siihen onnistumiset ovat sitten jääneetkin. Se oli pitkästä aikaa kamppailu, kun vierailijat tekevät enemmän kuin yhden osuman. Ennen voittoa miehistö koki karmean viiden maalin tappion Hullille. Tammikuun alun jälkeen vieraissakin voitto on tullut vain kertaalleen, joten Sunderlandin surkealle kotisaldolle tarjotaan parasta mahdollisuutta päästä takaisin voittojen pariin. Kotijoukkue ei ole voittanut omien kannattajien edessä tammikuun 20. päivän jälkeen, ja siellä hyökkäyspelaamisenkin kanssa on ollut valtavia ongelmia. Sunderland on omannut koko kautta ajatellen Burton Albionia enemmän maalintekovoimaa, ja tätä parempaa mahdollisuutta ei siis tule päästä kotikentällä voittojen makuun. Yli kuukauteen on tullut ainoastaan yksi tappio, joten useammat tasapelitkin ovat tehneet varmasti hyvää muuten heikolle itseluottamukselle. Kotivoitto lienee näistä lähtökohdista lähellä.

Leeds – Barnsley

Leeds isännöi Barnsleyta jalkapallon Englannin Mestaruussarjassa. Kotijoukkue ei omaa mahdollisuuksia mukaan nousukarsintoihin eikä putoamisen uhkaa ole, kun taas vierasjoukkue on ensimmäisenä miehistönä putoamisviivan huonommalla puolella. Edelliseen viiteen otteluun isännät ovat saalistaneet vain yhden voiton, ja muutenkin jo pitkään peliesitykset ovat olleet kaukana vahvasta tekemisestä. Lyhyidenkin voittoputkien rakentaminen on tuottanut suurta tuskaa. Edellisellä kierroksella tuli niukka tappio Aston Villaa vastaan, ja pelitilanteisiin nähden se oli täysin ansaittua. Kotietukaan ei ole ollut juuri mistään kotoisin, sillä alkuvuoden aikana voitto on tullut siellä kaksi kertaa. Vierailijoilla on mennyt pitkälti hyvin samalla tavalla, ja varsinkin reissussa menestyminen on jäänyt kovin laihaksi. Edellisellä kierroksella miehistö pelasi runsasmaalisen tasapelin Boltonia vastaan ja sitä ennen tuli niukka tappio Ipswichille. Barnsley on saanut lähiaikoina mukavasti onnistumisia hyökkäyspäässä, sillä neljään viimeiseen kamppailuun kolmesti vierasjoukkue on tehnyt vähintään kaksi maalia. Omiin on mennyt kuitenkin liikaa helppoja osumia ja peliesitykset ovat ailahdelleet liikaa. Nimenomaan kotikentällä maalinteko on onnistunut paremmin verrattuna vieraissa pelaamiseen, sillä tien päällä he ovat tehneet viimeksi noin kaksi kuukautta sitten vähintään kaksi maalia. Koko kautta ajatellen ryhmä on tehnyt kotiotteluiden ulkopuolella keskimäärin noin yhden maalin kamppailua kohden ja voittanut ainoastaan neljä kertaa. Leeds on ollut kotijoukkueena selvästi parempi kuin heidän vastustaja vierasjoukkueena, vaikka keltapaidatkin lukeutuvat kotimenestymisessä korkeintaan keskikastiin. Kolmeen viimeiseen kotiotteluun on tullut vain yksi tappio, mutta vastustajat ovat olleet heikkoja. Kahden näin epätasaisen ryhmän kohtaamisessa Leeds on kotonaan pienen ennakkosuosikin asemassa. Barnsleylla on toki suurempi tarve pisteille, mutta vierasjoukkue on pääasiassa vain kotonaan saanut tehoja irti. Heillä ei ole tullut juuri menestymistä muita häntäpään nippuja vastaan, eikä vastustajan taso ainakaan helpotu. Varovaisesti kotivoittoa mukaan pelikupongille.

Sheffield Wednesday – Reading

Jalkapallon Englannin Mestaruussarjassa yhteen iskevät Sheffield Wednesday ja Reading. Kotijoukkueella ei ole loppukaudesta suurempaa pisteiden tarvetta, sillä putoamisen uhkaa ei ole. Vierasjoukkueella on hieman toinen tilanne, sillä heillä on mahdollisuus joutua putoamisviivan huonommalle puolelle. Viiteen edelliseen otteluun isännät ovat saalistaneet voiton kolme kertaa, mutta nimenomaan omien kannattajien edessä on ollut edelleen vaikeaa. Siellä moneen viikkoon on tullut vain yksi voitto. Vierailijat ovat viiteen viimeiseen kamppailuun napanneet kaksi voittoa siten, että kotiyleisön edessä on tullut paljon paremmin menestystä verrattuna vieraissa pelaamiseen. Joulukuun alun jälkeen miehistö on voittanut tien päällä vain kertaalleen. Hyökkäyspelaamisen kanssa on ollut suuria vaikeuksia, sillä enemmän kuin yhden maalin tekeminen on tuottanut lähes aina liikaa tuskaa. Neljään viimeiseen vierailuun kolmesti heidän verkkoon on tehty vähintään kolme maalia, joten myöskään puolustuspelaaminen ei ole ollut monesti laadukasta. Edellisellä kierroksella tasapeli Sunderlandia vastaan oli ehdottomasti pettymys, mutta se oli oikeastaan koko kausi pienoiskoossa. Vastustaja olisi ansainnut jopa voitonkin, sillä he loivat selvästi enemmän maalintekoyrityksiä. Lähtökohtaisesti Sheffield Wednesday ja Reading tarjoavat todennäköisesti kierroksen yhden tasaisimman ottelun. Kotijoukkue on saanut lähiaikoina enemmän onnistumisia, mutta kotietu on ollut yhä vaatimaton. Lisäksi tasaisuuden kanssa on ollut jälleen ongelmia. Vierasjoukkue kaipaa vielä pisteitä varmistaakseen sarjapaikan, mutta etenkin tien päällä tehottomuus on ollut isona huolenaiheena.

Cardiff – Nottingham

Jalkapallon Englannin Mestaruussarjassa kohtaavat Cardiff ja Nottingham. Kotijoukkue taistelee suorasta noususta Valioliigaan, kun taas vierasjoukkue pääsee pelaamaan loppukauden ilman suurempia paineita. Heillä putoamisen uhkaa ei ole, mutta nousukarsintoihinkaan ei ole mitään asiaa. Punapaidat ovat kärsineet suurista maalintekovaikeuksista, mutta puolustuspelaaminen on ollut monesti erinomaisella tasolla. Edellisellä kierroksella vierailijat pääsivät pitkästä aikaa voittojen pariin, kun Ipswich kaatui dramaattisten vaiheiden jälkeen. Pelitilanteisiin nähden voitto oli ansaittu, vaikka se tulikin aivan viime hetkillä. Seitsemään viimeiseen otteluun miehistö on kuudesti jäänyt maaleitta, joten se kertoo hyvin valtavista tehottomuusongelmista. Tasapelejä on tullut kuitenkin poikkeuksellisen kovaan tahtiin hyvän puolustuspelaamisen ansiosta. Myös vieraissa tehottomuus on ollut suurena huolenaiheena, sillä he eivät ole tehneet tien päällä ainuttakaan osumaa noin kahteen kuukauteen. Cardiff tunnetaan erinomaisena kotijoukkueena, ja myös viime aikoina walesilaiset ovat olleet omien kannattajien edessä lähes pysäyttämättömässä iskussa. Lähiaikoina otteluohjelma on ollut kaikkea muuta kuin helppo, sillä vastustajina ovat olleet Aston Villa ja Wolverhampton, joita vastaan saaliina oli kylläkin pettymyksenä kaksi niukkaa tappiota. Nyt vastustajan taso putoaa selvästi, ja muu lopputulos kuin kotivoitto olisikin odotetusti yllätys.

Vedonlyöntibonuksia

# Kasino Arvosana Bonus Ilmaiseksi
1 Lue esittely 100% 100€ + 50x Starburst 10x Guns N Roses Pelaa

18+ | Kaupallinen sisältö

2 Lue esittely 100% 100€ 60 ilmaiskierrosta Pelaa

18+ | Kaupallinen sisältö

3 Lue esittely 100% 150€ 40 ilmaiskierrosta kasinolle Pelaa

18+ | Kaupallinen sisältö

4 Lue esittely 200% 100€ Pelaa

18+ | Kaupallinen sisältö

5 Lue esittely 100% 300€ Pelaa

18+ | Kaupallinen sisältö

Kiinnostaako kasinot? Katso parhaat kasinot ja bonukset.

Vakio 1 jalkapallo 21.4.2018 | Tilastot

  Watford Crystal Palace
Sarjataulukossa 12 16
Voitot-tasapelit-häviöt 10-7-17 8-10-16
Tehdyt-päästetyt maalit 42-60 36-54
Kuntopuntari 6 edellistä 1-1-4 2-1-3
Maalipuntari 6 edellistä 4-13 11-11
Laukauksia/ottelu 11,6 12,7
Pallonhallinta 49,70% 46,10%
Syöttöprosentti 75,60% 74,80%
Loukkaantumiset Cleverley, Deulofeu Wickham, Schlupp, Puncheon
Pelikiellossa    
     
     
     
  Manchester United Tottenham
Sarjataulukossa 2 4
Voitot-tasapelit-häviöt 22-5-6 20-7-6
Tehdyt-päästetyt maalit 63-26 65-30
Kuntopuntari 6 edellistä 4-0-2 4-0-2
Maalipuntari 6 edellistä 10-6 14-8
Laukauksia/ottelu 13,5 16,7
Pallonhallinta 53,50% 58,50%
Syöttöprosentti 83,10% 83,80%
Loukkaantumiset Romero, Blind Rose
Pelikiellossa    
     
     
     
  Bolton Wolverhampton
Sarjataulukossa 20 1
Voitot-tasapelit-häviöt 9-13-21 29-8-6
Tehdyt-päästetyt maalit 36-66 78-36
Kuntopuntari 6 edellistä 1-1-4 5-1-0
Maalipuntari 6 edellistä 4-10 12-4
Laukauksia/ottelu 10,6 13,1
Pallonhallinta 43,90% 53,30%
Syöttöprosentti 64,50% 81,60%
Loukkaantumiset    
Pelikiellossa    
     
     
     
  Ipswich Aston Villa
Sarjataulukossa 12 4
Voitot-tasapelit-häviöt 16-8-19 23-10-10
Tehdyt-päästetyt maalit 51-54 67-40
Kuntopuntari 6 edellistä 1-1-4 3-1-2
Maalipuntari 6 edellistä 4-7 6-4
Laukauksia/ottelu 10,2 12,5
Pallonhallinta 47,40% 50,60%
Syöttöprosentti 66,60% 76,00%
Loukkaantumiset    
Pelikiellossa    
     
     
     
  Derby Middlesbrough
Sarjataulukossa 7 5
Voitot-tasapelit-häviöt 18-14-10 20-9-14
Tehdyt-päästetyt maalit 61-43 61-42
Kuntopuntari 6 edellistä 2-1-3 2-2-2
Maalipuntari 6 edellistä 6-9 8-7
Laukauksia/ottelu 11,8 12,4
Pallonhallinta 48,70% 49,40%
Syöttöprosentti 74,00% 76,10%
Loukkaantumiset    
Pelikiellossa    
     
     
     
  Bristol Hull
Sarjataulukossa 11 18
Voitot-tasapelit-häviöt 17-14-12 11-14-18
Tehdyt-päästetyt maalit 60-50 64-62
Kuntopuntari 6 edellistä 2-1-3 2-2-2
Maalipuntari 6 edellistä 7-8 11-6
Laukauksia/ottelu 12 12,7
Pallonhallinta 52,10% 49,60%
Syöttöprosentti 73,60% 71,70%
Loukkaantumiset    
Pelikiellossa    
     
     
     
  Birmingham Sheffield United
Sarjataulukossa 21 9
Voitot-tasapelit-häviöt 11-7-25 19-9-15
Tehdyt-päästetyt maalit 32-63 58-50
Kuntopuntari 6 edellistä 3-1-2 1-4-1
Maalipuntari 6 edellistä 7-6 7-7
Laukauksia/ottelu 12,7 11,8
Pallonhallinta 47,40% 51,80%
Syöttöprosentti 69,70% 74,50%
Loukkaantumiset    
Pelikiellossa    
     
     
     
  Brentford QPR
Sarjataulukossa 10 15
Voitot-tasapelit-häviöt 17-14-12 14-11-18
Tehdyt-päästetyt maalit 59-48 54-65
Kuntopuntari 6 edellistä 3-3-0 2-1-3
Maalipuntari 6 edellistä 6-3 11-12
Laukauksia/ottelu 17,5 14,1
Pallonhallinta 55,20% 50,30%
Syöttöprosentti 78,50% 69,80%
Loukkaantumiset    
Pelikiellossa    
     
     
     
  Preston Norwich
Sarjataulukossa 8 13
Voitot-tasapelit-häviöt 17-15-11 14-14-15
Tehdyt-päästetyt maalit 54-45 46-54
Kuntopuntari 6 edellistä 3-0-3 2-1-3
Maalipuntari 6 edellistä 8-8 8-12
Laukauksia/ottelu 13,5 13,9
Pallonhallinta 51,80% 53,80%
Syöttöprosentti 70,00% 80,10%
Loukkaantumiset    
Pelikiellossa    
     
     
     
  Sunderland Burton Albion
Sarjataulukossa 24 23
Voitot-tasapelit-häviöt 6-16-21 8-11-24
Tehdyt-päästetyt maalit 47-76 33-78
Kuntopuntari 6 edellistä 1-3-2 1-2-3
Maalipuntari 6 edellistä 9-10 7-14
Laukauksia/ottelu 11,5 8,3
Pallonhallinta 48,10% 44,90%
Syöttöprosentti 71,70% 65,50%
Loukkaantumiset    
Pelikiellossa    
     
     
     
  Leeds Barnsley
Sarjataulukossa 14 22
Voitot-tasapelit-häviöt 15-9-19 8-14-20
Tehdyt-päästetyt maalit 54-61 44-63
Kuntopuntari 6 edellistä 1-1-4 1-2-3
Maalipuntari 6 edellistä 5-10 8-12
Laukauksia/ottelu 11,7 13,9
Pallonhallinta 50,00% 48,30%
Syöttöprosentti 72,40% 68,80%
Loukkaantumiset    
Pelikiellossa    
     
     
     
  Sheffield Wednesday Reading
Sarjataulukossa 16 19
Voitot-tasapelit-häviöt 12-14-17 10-13-20
Tehdyt-päästetyt maalit 51-59 48-63
Kuntopuntari 6 edellistä 4-0-2 2-1-3
Maalipuntari 6 edellistä 12-8 6-9
Laukauksia/ottelu 12,1 10
Pallonhallinta 50,10% 53,80%
Syöttöprosentti 75,70% 77,70%
Loukkaantumiset    
Pelikiellossa    
     
     
     
  Cardiff Nottingham
Sarjataulukossa 2 17
Voitot-tasapelit-häviöt 25-8-9 14-7-21
Tehdyt-päästetyt maalit 64-35 45-60
Kuntopuntari 6 edellistä 3-1-2 1-2-3
Maalipuntari 6 edellistä 9-6 2-6
Laukauksia/ottelu 14,1 12,6
Pallonhallinta 45,40% 53,10%
Syöttöprosentti 59,90% 78,90%
Loukkaantumiset    
Pelikiellossa  

Lisää bonuksia vedonlyöntiin:

# Kasino Arvosana Bonus Ilmaiseksi
1 Lue esittely 100% 150€ 40 ilmaiskierrosta kasinolle Pelaa

18+ | Kaupallinen sisältö

2 Lue esittely 100% 100€ Pelaa

18+ | Kaupallinen sisältö

3 Lue esittely 100% 300€ Pelaa

18+ | Kaupallinen sisältö

4 Lue esittely 100% 100€ 60 ilmaiskierrosta Pelaa

18+ | Kaupallinen sisältö

5 Lue esittely 125% 125€ Pelaa

18+ | Kaupallinen sisältö

6 Lue esittely 200% 100€ Pelaa

18+ | Kaupallinen sisältö

7 Lue esittely 125% 125€ Pelaa

18+ | Kaupallinen sisältö

8 Lue esittely 100% 100€ + 50x Starburst 10x Guns N Roses Pelaa

18+ | Kaupallinen sisältö

9 Lue esittely 100% 100€ + 10€ Pelaa

18+ | Kaupallinen sisältö

10 Lue esittely Riskittömät vedot Pelaa

18+ | Kaupallinen sisältö