Jalkapallon otteluennakot ja vakio 12.5.

Lauantaina jalkapalloa pelataan La Ligassa, Ligue 1:sessa, Serie A:ssa ja Englannin alasarjoissa. Tässä ovat vakiovihjeet lauantaille, ja nämä vihjeet vakio 2:seen voi käyttää haluamallaan tavalla.

Real Betis – Sevilla 

Jalkapallon Espanjan La Ligassa Real Betis saa vastaansa Sevillan. Kahden andalucialaisseuran kohtaamisessa panoksia riittää, sillä kotijoukkue pyrkii säilyttämään sijoituksen viiden parhaan joukossa, kun taas vierasjoukkue yrittää selviytyä mukaan Euroopan kentille. Valkopaidat pelaavat viikolla Real Madridia vastaan, ja todennäköisemmin paikallisnippua vastaan on mahdollista menestyä, vaikka isännät ovatkin olleet hyvässä pelivireessä. Viiteen edelliseen otteluun miehistö on napannut kolme voittoa, yhden tasapelin ja yhden tappion. Vierailijat pääsivät äskettäin voittojen pariin kaatamalla Real Sociedadin, mutta muuten ilonaiheet ovat olleet vähissä. Copa del Reyssä matka päättyi murskatappioon Barcelonaa vastaan. On sanomattakin selvää, että Sevillan tasoiselle ryhmälle olisi valtava pettymys jäädä Euroopan kenttien ulkopuolelle. Vierasjoukkue on materiaaliltaan ehdottomasti Euroopan kentille kuuluva nippu, mutta myös lähiaikoinakin valkopaidat ovat kärsineet hyvin yllättäviä pistemenetyksiä. Real Betis on ollut kotijoukkueena erinomainen, ja vihreävalkoisten puolustuspelaaminen on ollut loistavassa kunnossa. Heitä vastaan on viimeistelty jo pitkään olemattomia maalimääriä lukuunottamatta edellisen kierroksen tappiota Athletic Bilbaolle. Kun otetaan huomioon Sevillan jo pitkään kestäneet tehottomuusvaikeudet, koko kierroksen yksi tasaisimmista otteluista lienee luvassa. Erityisesti vieraissa valkopaidat ovat saaneet hyökkäyspään potentiaalista irti vain pienen osan. Se on suurin syy heikkoon sijoitukseen.

Girona – Valencia

Jalkapallon Espanjan La Ligan ottelussa Valencia matkustaa Gironan vieraaksi. Kotijoukkue omaa vielä pienet mahdollisuudet selviytyä mukaan Euroopan kentille, mutta se vaatii ehdottomasti voittoja viimeisiltä kierroksilta. Vierasjoukkue menee varmuudella Mestarien liigaan, mutta vielä sijoitus saattaa muuttua. Real Madrid on viiden pisteen päässä, joten Lepakoilla on pieni toivo nousta heidän paikalle. Girona on saalistanut viiteen edelliseen otteluun vain yhden voiton, ja kotijoukkue onkin ollut pitkään surkeassa pelivireessä. Viimeisimmässä kamppailussa isännät kokivat murskatappion Eibaria vastaan. Kotietukin on ollut vaatimaton, sillä yli kahteen kuukauteen alla ei ole voittoakaan. Valencia on ollut Gironan tavoin heikossa pelivireessä, ja vierasjoukkue on kärsinyt pitkään etenkin suurista maalintekovaikeuksista. Kolmeen viimeiseen taistoon Lepakot ovat viimeistelleet vain yhden osuman. Materiaaliltaan Valencia on selvästi Gironaa parempi kokonaisuus, mutta viime aikoina vierasjoukkue on ollut kaukana omasta tasosta. Reissussakin on mennyt jo yli kuukausi ilman voittoja, joten pelaajiston itseluottamus ei ole varmasti terävimmillään. Näistä lähtökohdista kumpaakaan ryhmää on vaikeaa saada ennakkosuosikiksi.

Real Madrid – Celta Vigo

Jalkapallon Espanjan La Ligassa paremmuudestaan taistelevat Real Madrid ja Celta Vigo. Sarjataulukossa seurojen välinen piste-ero on 26 pistettä kotijoukkueen eduksi. Isännät omaavat mahdollisuuden päästä sarjataulukossa kahden parhaan joukkoon, kun taas vierasjoukkue keskittyy odottamaan kauden päättymistä. Heillä ei ole ollut enää hetkeen suurta pisteiden tarvetta. Madridilaiset pelaavat pian Mestarien liigan finaalin, ja se on luonnollisesti heille lähiaikojen merkittävin tapahtuma. Sarjassakin on pelattavaa, mutta varmuudella pelit Mestarien liigassa jatkuvat myös ensi kaudella. Viime aikoina Celta Vigo on ollut heikossa pelivireessä, sillä vierasjoukkue ei ole voittanut yli kuukauteen kertaakaan. Sen jälkeen on tullut useampia tasapelejä, mutta pelaajiston itseluottamus on toki matalalla. Tasapeli Barcelonaa vastaan oli viimeisten viikkojen parhain suoritus, mutta kolikon toisena puolena vaikkapa tasapeli Deportivoa vastaan selkeä pettymys. Vieraissa yhtään voittoa ei ole tullut useampaan kuukauteen, ja siellä hyökkäyspelaamisen kanssa on ollut jatkuvia vaikeuksia. Madridin illassa on hyvin mahdollista, että kotijoukkue lepuuttaa joitain avainpelaajia, mutta rajun materiaalieron ja kotiedun turvin ennakkosuosikista ei ole epäselvyyttä. Galician ylpeyshän ei ole ollut valkopaidoille ylivoimaisen helposti voitettavissa, mutta etenkin vierailijoiden reissusuorittaminen on ollut pitkään onnetonta.

Getafe – Atletico Madrid

Getafe saa vieraakseen Atletico Madridin, kun ottelut jatkuvat jalkapallon Espanjan La Ligassa. Kotijoukkue taistelee viimeisistä Euroopan kentille oikeuttavista sijoituksista, kun taas vierasjoukkue pyrkii säilyttämään asemansa sarjataulukon kakkosena. Materiaaliero on suuri punavalkoisten eduksi, mutta heillä on tulossa Eurooppa-liigan finaali Marseillea vastaan. Jonkinlaisia lepuutuksia saattaa olla luvassa. Viiteen edelliseen otteluun Getafe on saalistanut neljä voittoa, joten kotijoukkue on ollut monta viikkoa hyvässä pelivireessä. Suuri vahvuus on löytynyt puolustuspelaamisesta, sillä monesti heitä vastaan on viimeistelty olemattomia maalimääriä. Atletico Madrid hävisi viimeksi Espanyolille, mutta sitä ennen vierasjoukkue selvitti tiensä Eurooppa-liigan finaaliin. Madridilaiset ovat kärsineet vieraissa epätasaisuudesta, sillä punavalkoiset ovat voittaneet maaliskuun puolen välin jälkeen tien päällä vain kertaalleen. Hyökkäyspelaamisen kanssa on ollut selviä vaikeuksia, ja miehistö onkin tehnyt kärkipään nipuista selvästi vähiten osumia. Lähtökohtaisesti Getafen ja Atletico Madridin kohtaaminen on kierroksen yksi tiukimmista ja vähämaalisimmista. Kotijoukkue on omannut pitkään vahvan puolustuspelaamisen, ja vierasjoukkueen tehottomuusongelmat eivät ole ratkemassa. Toisaalta heitäkin vastaan on viimeistelty lähes jatkuvasti pieniä maalimääriä. Historian valossa seurojen monet kohtaamiset ovat olleet vähämaalisia, ja samalla kaavalla jatketaan myös tälläkin kerralla.

Alaves – Athletic Bilbao

Jalkapallon Espanjan La Ligaa, Alaves saa vastaansa Athletic Bilbaon. Kummallakaan miehistöllä ei ole mahdollisuutta päästä mukaan Euroopan kentille, mutta myöskään putoamisen uhkaa ei ole ollut enää hetkeen. Viiteen edelliseen otteluun Alaves on saalistanut kolme voittoa, mutta erikoisesti heidän menestyminen on ollut vieraskamppailuiden varassa. Siellä voittoja on tullut putkeen kolmesti, kun taas omien kannattajien edessä viimeisin voitto on tullut yli kuukausi sitten. Kahteen viimeiseen reissutaistoon miehistö on onnistunut maalinteossa peräti seitsemän kertaa, mutta vastustajat ovat olleet sarjan helpoimmasta päästä. Kotona maalinteko on ollut selvästi vaikeampaa. Athletic Bilbao pääsi edellisellä kierroksella voittojen pariin, kun Real Betis kaatui vähämaalisessa ottelussa. Vierasjoukkue on ollut muuten heikossa pelivireessä, ja varsinkin puolustuspelaamisen kanssa on ollut selviä vaikeuksia. Esimerkiksi Levantea ja Real Sociedadia vastaan verkot soivat omissa yhteensä kuudesti. Alaves ja Athletic Bilbao ovat pelanneet monesti erittäin tasaisia kohtaamisia, ja neljään edelliseen välienselvittelyyn vain kerran voittaja on ratkennut suuremmalla kuin maalin erolla. Isännät ovat sarjan viidenneksi heikoimman kotiedun omaava nippu, mutta punavalkoiset eivät ole olleet vieraissa myöskään erikoisia. Valmistautuminen ei liene helpoimmasta päästä, kun kummallakaan seuralla ei ole selkeää pisteiden tarvetta. Ennusmerkkien valossa lievääkään ennakkosuosikkia on vaikeaa metsästää.

Deportivo – Villarreal

Jalkapallon Espanjan La Ligassa Villarreal matkustaa putoamisen kokevan Deportivon vieraaksi. Vierasjoukkue lähtee kamppailuun selvänä ennakkosuosikkina, sillä heillä on vielä runsaasti pelattavaa. Euroopan kentille matka käynee varmuudella, mutta Eurooppa-liigan lohkovaihe voi vielä muuttua karsintoihin joutumiseen. Deportivo pelaa ansaitusti ensi kaudella maan toiseksi korkeimmalla sarjatasolla, sillä kotijoukkue ei kuulu näillä peliesityksillä maan pääsarjaan. Viiteen edelliseen otteluun alla on ainoastaan yksi tappio, mutta pelivireen parantuminen ei auta tässä vaiheessa mitään. Sen olisi pitänyt tapahtua huomattavasti aikaisemmin, ja edelliset kierrokset La Coruna onkin voinut pelata vapautuneesti. Villarreal pelaa viikolla Barcelonan vieraana, joten valmistautuminen viikonlopulle ei ole aivan parhaasta päästä. Toisaalta vierasjoukkue on ollut pitkään hyvässä pelivireessä, sillä alla on kolme voittoa putkeen. Menestyminen on ollut pääasiassa kotiotteluiden varassa, koska reissussa voittoja ei ole irronnut lainkaan toivotulla tavalla. Nyt vierassaldon kohentamiseen avautuu hyvä mahdollisuus, sillä joulukuun puolen välin jälkeen isännät ovat voittaneet omien kannattajien edessä vain kertaalleen. Historian valossa Deportivo ei ole ollut Villarrealille helppo vastustaja, sillä keltapaidat ovat voittaneet heidät viimeksi yli kaksi vuotta sitten. Vierasjoukkue on kuitenkin lähes millä mittarilla tahansa onnetonta La Corunaa parempi kokonaisuus, ja jääminen reissussa tasapeliinkään olisi selkeä pettymys.

Eibar – Las Palmas

Jalkapallon Espanjan La Ligassa paremmuudestaan taistelevat Eibar ja Las Palmas. Kotijoukkue lähtee otteluun suurena ennakkosuosikkina. Heillä on mahdollisuus päästä mukaan Euroopan kentille, mutta se vaatii voittoja ja pahimpien kilpakumppanien epäonnistumista. Vierasjoukkue ei tarvitse enää pisteitä, sillä heidän kausi tulee päättymään putoamiseen. Eibar on saalistanut viiteen edelliseen otteluun kaksi voittoa, kun taas Las Palmas ei ole voittanut kertaakaan yli kolmeen kuukauteen. Pelaajiston itseluottamus on odotetusti pohjilla, kun yhtään onnistumisia ei ole tullut pitkään aikaan. Harvoin heitä vastaan on viimeistelty isoja maalimääriä, mutta kun hyökkäyspelaaminen on olematonta, pienilläkin maalimäärillä heitä vastaan napataan voittoja. Getafe sai tehdä sen edellisellä kierroksella vain yhden maalin turvin. Kevään ylivoimaisesti paras onnistuminen tuli maaliskuussa, kun Barcelonaa vastaan taisto päättyi vähämaaliseen tasapeliin. Vielä tuolloin sarjapaikan säilyttäminen oli täysin mahdollista, mutta sen jälkeen ei ole tullut minkäänlaista tulosta. Eibar on voittanut viiteen edelliseen kotiotteluun vain kertaalleen, mutta nyt paluu kotivoittojen pariin on odotettavissa. Isännät ovat motivoituneita taistelemaan Euroopan kentille pääsystä, eikä vierailijoilla liene valtavaa halua tehdä pelivireeseen selkeää muutosta.

Inter – Sassuolo

Jalkapallon Italian Serie A:n mielenkiintoisessa ottelussa vastakkain asettuvat Inter ja Sassuolo. Kotijoukkue omaa mahdollisuuden päästä mukaan Mestarien liigaan, kun taas vierasjoukkue ei omaa enää suurta pisteiden tarvetta. Heillä ei ole ollut putoamisen uhkaa enää useampaan kierrokseen. Viiteen edelliseen otteluun Inter on saalistanut kolme voittoa, mutta samassa ajassa Sassuolokin on venynyt voittoon niinikään kolme kertaa. Vaikka vierailijat eivät tarvitse pisteitä, heillä on mennyt viime aikoina kiitettävän hyvin. Helmikuun 25. päivän jälkeen miehistö on kokenut tappion ainoastaan kertaalleen, ja esimerkiksi Napolia ja AC Milania vastaan ryhmä on menestynyt hienosti. Viiteen viimeiseen reissuotteluunkin alla on ainoastaan yksi tappio, joten minkäänlaisesta lepsuilusta ei ole ollut todellakaan kysymys. Milanon illassa Inter saattaa hyvinkin joutua odotettua selkeästi kovemmalle, jos vierailijat saavat peli-ilon pysymään samanlaisena. Kotijoukkueella on harteillaan kaikki paineet, ja vaikka heillä on toki motivaatiokin puolellaan, viime aikojen perusteella vihreämustat omaavat realistisen menestymismahdollisuuden. Sinimustat ovat kulkeneet kotonaan voitosta voittoon lukuunottamatta tappiota Juventukselle, ja viiteen edelliseen kotiotteluun neljästi heitä vastaan ei ole tehty maaliakaan. On silti hyvä muistaa, että Sassuolo on ollut Milanon ylpeydelle yllättävän vaikeasti voitettavissa, sillä viiteen edelliseen taistoon vierailijat ovat voittaneet peräti neljä kertaa. Parhaimpia pelivalintoja on suunnattava pois kotivoitosta, sillä näistä lähtökohdista kotijoukkueesta ei saa jättimäistä ennakkosuosikkia.

Amiens – Metz

Jalkapallon Ranskan Ligue 1:sessa yhteen iskevätAmiens ja Metz. Kotijoukkue on säilyttämässä paikkansa maan pääsarjassa, kun taas vierasjoukkue pelaa ensi kaudella maan toiseksi korkeimmalla sarjatasolla. Amiens ja Metz ovat viimeistelleet maaleja samalla tahdilla, mutta kotijoukkueen puolustuspelaaminen on ollut selvästi vierasjoukkueen alakertaa edellä. Edelliseen viiteen otteluun Amiens on saalistanut voiton kaksi kertaa, ja sen ohella viimeisimmässä taistossa isännät pelasivat runsasmaalisen tasapelin PSG:n kanssa. Se oli ehdottomasti koko kauden yksi hienoimmista suorituksista. Lisäksi ennen sitä miehistö nappasi tasapelin niinikään suurseuroihin kuuluvaa Monacoa vastaan. Metz on viiteen edelliseen kamppailuun voittanut kertaalleen, vaikka lähiaikoina he ovat päässeet pelaamaan monia häntäpään tuntumassa olevia nippuja vastaan. Kahteen edelliseen otteluun omissa verkot ovat soineet viisi kertaa, ja juuri surkea puolustuspelaaminen on suurin syy putoamiselle. Ennusmerkkien valossa ennakkosuosikin metsästäminen on helppoa, ja isäntien itseluottamus on varmasti korkealla viime aikojen johdosta. Lisäksi omien kannattajien edessä tappio on tullut viimeksi yli kaksi kuukautta sitten.

Strasbourg – Lyon

Jalkapallon Ranskan Ligue 1:sessa Lyon matkustaa Strasbourgin vieraaksi. Molemmilla miehistöillä on vielä runsaasti pelattavaa, sillä kotijoukkue taistelee sarjapaikkansa puolesta, ja vierasjoukkue pelaa puolestaan pääsystä Mestarien liigaan. Neljäntenä oleva Marseille on kahden pisteen päässä, joten pahimmillaan vierailijoiden tie voi viedä Eurooppa-liigan puolelle. Kotijoukkuetta uhkaa vielä muutama nippu, ja piste-erot putoamisviivan tuntumassa ovat niinikään pienet. Materiaaliltaan Lyon on kaudesta toiseen sarjan parhaimmistoa, ja Strasbourgiin verrattuna tasoero on merkittävä. Viiteen edelliseen otteluun vierasjoukkue on saalistanut yhtä monta voittoa, joten heidän lähtökohdat ovat erinomaiset. Hyökkäyspelaaminen on ollut loistavassa iskussa, josta hyvä esimerkki saatiin viimeksi Troyesin kustannuksella. Kotijoukkue on ollut pitkään huomattavasti heikommassa pelivireessä, sillä viiteen edelliseen kamppailuun alla ei ole voittoakaan. Maaliskuun neljännen päivän jälkeen miehistö on jäänyt maaleitta vain kertaalleen, joten tehottomuuteen isännät eivät ole kaatumassa. Kotiyleisön edessä viimeisin voitto on napattu noin kolme kuukautta sitten, joten ennusmerkkien valossa vierasvoitto on lähellä toteutua. Seurojen ensimmäinen kohtaaminen päättyi Lyonin murskavoittoon, ja potentiaalisesti useita maaleja on luvassa myös tällä kerralla. Strasbourg on viimeistellyt lähes jatkuvasti vähintään yhden maalin, ja vierailijat ovat mättäneet kolmeen edelliseen reissutaistoon hurjat 13 osumaa.

Nice – Caen

Jalkapallon Ranskan Ligue 1:sessa ottelut jatkuvat, kun Nice ja Caen taistelevat paremmuudestaan. Kotijoukkue taistelee pääsystä Euroopan kentille, kun taas vierasjoukkueen sarjapaikka ei ole vielä aivan varmistunut. Putoaminen ei ole mitenkään todennäköistä, mutta matkaa putoamisviivan huonommalle puolelle ei ole vielä tarpeeksi. Nice ei ole ollut viime aikoina erikoisessa pelivireessä, sillä viiteen edelliseen otteluun ainoa voitto on tullut Montpellierista. Kotijoukkueen puolustuspelaaminen on ollut kylläkin tarpeeksi laadukasta, mutta hyökkäystehojen puolesta olisi paljon parantamista. Enemmän kuin yhden maalin tekeminen on ollut jo pitkään tuskaisaa. Caen ei ole viiteen edelliseen otteluun saalistanut voittoakaan, ja heille vieraissa pelaaminen on tuottanut kuukaudesta toiseen suuria vaikeuksia. Yhtään reissupelin voittoa ei ole irronnut moneen kuukauteen, ja maalinteko on ollut lähes säännöllisesti kaukana edes välttävästä. Seitsemään edelliseen vieraskamppailuun miehistö on viimeistellyt kaikkiaan vain kaksi osumaa. Lähtökohtaisesti Nice on toki ennakkosuosikki, ja kotijoukkue tarvitsee siis ottelusta voiton. Isännät eivät ole kuitenkaan vakuuttaneet mitenkään hyökkäyspelaamisen osalta, ja Caenille pisteenkin saaminen olisi erinomainen asia. Heidän ei todellakaan pidä ottaa turhia riskejä, ja se on todennäköisesti korostamassa ottelun vähämaalisuutta. Tässä taisteluparissa voitto on viiteen viime kohtaamiseen ainoastaan kerran selvinnyt suuremmalla kuin maalin erolla, ja vierasjoukkue on ollut jo pitkään kotiyleisön suosikeille yllättävänkin vaikeasti voitettavissa.

Lille – Dijon

Lille isännöi Dijonia jalkapallon Ranskan Ligue 1:sessa. Kotijoukkue lähtee otteluun ennakkosuosikkina, vaikka vierasjoukkue on pelannut heitä menestyksellimmän kauden. Isännät taistelevat putoamista vastaan, kun taas vierailijat odottavat kauden päättymistä ilman suurempaa pisteiden tarvetta. Lille on ollut koko kauden yksi suurimmista epäonnistujista, sillä kotijoukkueella olisi ollut potentiaalia niin paljon parempaan. Heidän hyökkäyspelaaminen on ollut kaukana edes kohtalaisesta, sillä miehistö on onnistunut maalinteossa ainoastaan 39 kertaa. Viiteen edelliseen otteluun Lille on saalistanut kaksi voittoa, ja samassa ajassa Dijon on napannut voittoja niinikään kaksi kappaletta. Punamustat pääsivät kotiyleisön edessä voittojen pariin kaatamalla Metzin, ja sen jälkeen vieraissa täysi pistepotti irtosi Toulousen kustannuksella. Loppukautta kohden pelivire ja hyökkäyspelaaminen ovat menossa siis parempaan suuntaan, mutta suurta luottoa isäntien tekemiseen ei siltikään löydy. Lähiaikoina ottelut ovat olleet jatkuvasti runsasmaalisia, ja kymmeneen viimeiseen taistoon vain muutaman kerran osumia on tehty vähemmän kuin kolme kappaletta. Lokakuun jälkeen Dijon on onnistunut keräämään vieraissa ainoastaan yhden voiton, mutta miehistö ei ole jäänyt tien päällä maaleitta lähes kolmeen kuukauteen. Vierailijat ovat pelanneet kotijoukkueen tavoin paljon runsasmaalisesti ja parhaimmillaan vahvalla hyökkäyspelaamisella, mutta näistä lähtökohdista isäntien voittoa on pidettävä todennäköisenä. Motivaatiotekijät ovat vahvasti heillä, ja pitkästä aikaa kotiyleisökin on saanut jotain ilonaiheita. Punamustien koko kauden yksi tärkeimmistä otteluista on siis tiedossa.

Montpellier – Troyes

Jalkapallon Ranskan Ligue 1:sen taistossa pisteistä kamppailevat Montpellier ja Troyes. Kotijoukkue tarvitsee ottelusta voiton, jotta Euroopan kenttien sijoituksille olisi vielä mahdollisuuksia. Vierasjoukkue tarvitsee niinikään voittoa, jotta sarjapaikan säilyttäminen olisi mahdollista. Edelliseen viiteen otteluun Montpellier on saalistanut ainoastaan yhden voiton, mutta samassa ajassa Troyes ei ole ollut yhtään sen paremmassa pelivireessä. Heillä on ollut suuria ongelmia puolustuspelaamisen kanssa, josta hyvä esimerkki saatiin viimeksi Lyonia vastaan. Montpellier on omannut vähintään kelvollisen puolustuspelaamisen, mutta maalinteon kanssa olisi selvästi parantamisen varaa. Viiteen edelliseen taistoon miehistö on vain kerran viimeistellyt vähintään kaksi maalia. Kotiyleisön edessä yhtään voittoa ei ole tullut reiluun kolmeen kuukauteen, joten kotietu on ollut kaukana edes välttävästä. Toisaalta vierailijat ovat voittaneet tien päällä viimeksi tammikuun alussa, joten heillä on mennyt reissussa vieläkin onnettomammin. Montpellier on voittanut seurojen kaksi edellistä kohtaamista, ja myös tällä kerralla pelivalintoja tehdään heidän kautta. Paluu kotivoittojen pariin on todennäköisesti odotettavissa, sillä isännillä ei ole ollut juurikaan paremmin maalintekovoimaa, mutta puolustuspelaaminen on ollut selvästi vastustajaa edellä. Lisäksi viime kierroksen voitto Nantesista on tehnyt hyvää pelaajiston itseluottamukselle.

Bordeaux – Toulouse

Jalkapallon Ranskan Ligue 1:sessa vastakkain asettuvat Bordeaux ja Toulouse. Kotijoukkue omaa vielä pienet mahdollisuudet selviytyä mukaan Euroopan kentille, mutta ainoastaan voittamalla haaveet pysyvät elossa. Vierasjoukkue on puolestaan matkalla sarjaporrasta alemmaksi, mutta putoamisviivan paremmalle puolelle on matkaa vain yhden pisteen verran. Bordeaux on ollut viime aikoina erinomaisessa pelivireessä, sillä viiteen edelliseen otteluun kotijoukkue on saalistanut neljä voittoa. Suurena vahvuutena on ollut hyökkäyspelaaminen, sillä edellämainituissa taistoissa miehistö on vain kertaalleen viimeistellyt vähemmän kuin kaksi maalia. Kahteen viimeiseen taistoon isännät ovat onnistuneet maalinteossa kuudesti. Toulouse on ollut pitkään vaatimattomassa pelivireessä, ja viiteen edelliseen kamppailuun ainoa voitto onkin tullut Angersin kustannuksella. Kahteen edelliseen otteluun omissa verkot ovat soineet viisi kertaa, ja vieraissa moneen kuukauteen alla on vain yksi voitto. Tässä taisteluparissa kotietu on ollut poikkeuksellisen merkittävä, sillä viiteen edelliseen kohtaamiseen neljästi taistot ovat menneet kotijoukkueen eduksi. Monien tekijöiden valossa Bordeaux lähtee otteluun selkeänä ennakkosuosikkina, ja kotietu vain vahvistaa heidän osakkeita. Isännät ovat keränneet kotonaan selvästi paremmin pisteitä verrattuna Toulousen vierastuloksiin. Heidän reissutekeminen on lähes heikointa kastia.

Monaco – St. Etienne

Jalkapallon Ranskan Ligue 1:sen kierroksen yhdessä mielenkiintoisimmassa ottelussa kohtaavat Monaco ja St. Etienne. Sarjataulukossa kotijoukkue on kolmantena, kun taas vierasjoukkue on kolmea sijaa matalammalla. Molemmilla seuroilla on edelleen pelattavaa, sillä isännät voivat nousta parhaimmillaan kakkoseksi ja pahimmillaan pudota ulos Mestarien liigasta. Vierailijat ovat kaksi pistettä Euroopan kenttien ulkopuolella, joten viimeisimmistä otteluista on saatava voittoja. Monaco on napannut edelliseen viiteen kamppailuun vain kaksi voittoa, ja kotijoukkue on kärsinyt lähiaikoinakin yllättäviä pistemenetyksiä. Kotijoukkue pelaa vain ajoittain omalla tasolla, mutta sentään omien kannattajien edessä tulee lähes säännöllisesti hyvää jälkeä. Viimeisin kotitaisto päättyi maalittomaan tasapeliin Amiensia vastaan, mutta sitä ennen kotiyleisön edessä tuli putkeen lukuisia voittoja. St. Etienne on menestynyt vieraissa vahvalla tavalla, sillä viiteen edelliseen reissuotteluun alla on kolme voittoa ja muutama tasapeli. Vihreäpaidat ovat tekemässä kovaa nousua Euroopan kenttien sijoituksille, mutta edellisen kierroksen tappio Bordeauxia vastaan oli kieltämättä raskas käsitellä. Se oli moneen viikkoon ainoa kerta, kun heitä vastaan maalinteossa onnistuttiin vähintään kaksi kertaa. Koko kautta ajatellen Monaco on sarjan toiseksi menestynein kotijoukkue, kun taas St. Etienne on kerännyt vieraissa pisteitä seitsemänneksi eniten. Isännät ovat materiaaliltaan vihreäpaitoja parempi kokonaisuus, ja varsinkin hyökkäyspelaamisessa ruhtinaskunnan ylpeys on ollut huomattavasti vierailijoita edellä. Jotain tehojen eroavaisuudesta kertoo, että sarjakakkonen on tehnyt osumia enemmän 39 kappaletta.

PSG – Rennes

Rennes matkustaa PSG:n vieraaksi jalkapallon Ranskan Ligue 1:sessa. Kotijoukkueella ei ole suurta pisteiden tarvetta, kun taas vierasjoukkue taistelee vielä viimeisistä paikoista Euroopan kentille. Kuudentena oleva St.Etienne on kaksi pistettä punamustia perässä, joten tippuminen Euroopan kentiltä on yhä täysin mahdollista. PSG ei ole ollut lähiaikoina erikoisessa pelivireessä, sillä kotijoukkue pelasi ensin runsasmaalisen tasapelin Guingampia vastaan ja viimeksi niinikään runsasmaalisen tasapelin Amiensia vastaan. Pariisilaiset eivät ole pelanneet lainkaan niin dominoivasti mitä heidän materiaalilla voisi olettaa, mutta toisaalta Coupe de Francea lukuunottamatta mitään tavoiteltavaa ei ole ollut enää moneen viikkoon. Materiaaliltaan PSG:n ja Rennesin ero on kuin yöllä ja päivällä, sekä viime aikojen hieman heikommasta pelivireestä huolimatta sarjakärki on nimenomaan kotonaan ollut vakuuttavassa iskussa. Siellä kotivoittoja on tullut yhä lähes toinen toistensa perään, mutta toisaalta vierailijatkin ovat menestyneet tien päällä sentään viidenneksi parhaiten. Kymmeneen viimeiseen matkaotteluun miehistö ei ole jäänyt maaleitta kertaakaan, mutta nyt vastustajan taso on pahinta mahdollista luokkaa. Historian valossa pariisilaiset ovat olleet punamustille tuskainen vastustaja, sillä kotijoukkue on venynyt voittoon putkeen yhdeksän viime kertaa. Monet taistot ovat päättyneet murskavoittoihin, ja vaikka nyt sellaista ei lienekään luvassa, edes tasapeliin jääminen olisi isännille selkeä pettymys.

Angers – Nantes

Jalkapallon Ranskan Ligue 1:sen merkityksettömässä ottelussa yhteen iskevät alemman keskikastin Angers ja Nantes. Kotijoukkue on säilyttämässä sarjapaikkaansa, ja myöskään vierasjoukkueella ei ole enää suurempaa pisteiden tarvetta. Euroopan kentille ei ole mahdollisuutta selviytyä, vaikka viimeiset ottelut päättyisivät heidän voittoihin. Angers on viiteen edelliseen kamppailuun saalistanut vain yhden voiton, mutta Nantes ei ole samassa ajassa napannut yhtään voittoa. Molemmat miehistöt ovat pelanneet lähiaikoina useamman tasapelin, mutta kumpikaan nippu ei varmasti omaa hyvää itseluottamusta. Hyökkäyspelaaminen ei ole millään tavalla hohdokasta, mutta verkot soivat omissa harvoin yhtä kertaa enempää. Angers on pelannut kotonaan paljon vähämaalisia tasapelejä, ja myös Nantes on vieraissa pelannut useita vastaavanlaisia otteluita. He ovat tehneet tien päällä viimeksi vähintään kaksi maalia yli kolme kuukautta sitten. Toki pienenä puolustuksena pitää sanoa, että lähiaikoina vastustajina ovat olleet esimerkiksi Lyon ja Monaco. Potentiaalisesti kierroksen yksi vähämaalisimmista otteluista on luvassa, ja näiden perusteluiden valossa tasapelin todennäköisyys vaikuttaa hieman korostuvan.

Coventry – Notts County

Jalkapallon Englannin Kakkosliigan nousukarsinnoissa vastakkain asettuvat Coventry ja Notts County. Kyseessä on karsintaurakassa miehistöjen ensimmäinen välienselvittely. Edelliseen viiteen otteluun kotijoukkue on saalistanut kolme voittoa, yhden tasapelin ja yhden tappion. Viimeisimmässä kamppailussa isännät pelasivat maalittoman tasapelin Morecambea vastaan. Kotiyleisön suosikit ovat pelanneet lähiaikoina paljon runsasmaalisesti edellisen kierroksen maalitonta taistoa lukuunottamatta. Erityisesti omien kannattajien edessä osumia on nähty kiitettävästi molemmissa päissä. Myös Notts County on pelannut lähiaikoina monesti runsasmaalisia otteluita, ja vierasjoukkue on viiteen edelliseen kamppailuun saalistanut niinikään kolme voittoa. Miehistö jäi viimeksi ensimmäisen kerran yli kuukauteen maaleitta, kun taisto Lutonia vastaan päättyi maalittomaan tasapeliin. Lähtökohtaisesti Coventryn ja Notts Countyn avauskohtaamisessa kuten myös koko otteluparissa isännät ovat pienen ennakkosuosikin asemassa. Hyvin vaikeasti ennustettava taistosta on kysymys, mutta Coventry on kerännyt kotonaan 15 pistettä Notts Countyn vierassaldoa enemmän. Lisäksi näin merkityksellisissä otteluissa nimenomaan kotiottelusta on saatava hyvä lopputulos. Varmasti puolustuspelaamista painotetaan lisää, sillä se on ollut molemmilla nipuilla kaukana erinomaisesta. Isossa kuvassa vierailijat ovat tehneet tien päällä vain hieman yli yhden maalin ottelua kohden, ja ihan viimeisimmissä otteluissa hyökkäyspelaaminen on ollut kuitenkin aiempaa heikompaa, sillä vielä äskettäin voittoputkessa tehoja tuli paremmalla tahdilla. Varovainen kotivoitto mukaan kupongille.

Vedonlyöntibonuksia

# Kasino Arvosana Bonus Ilmaiseksi
1 Lue esittely 200% 100€ PelaaLue esittely
2 Lue esittely 100% 100€ + 10€ PelaaLue esittely
3 Lue esittely 100% 100€ PelaaLue esittely
4 Lue esittely 100% 300€ PelaaLue esittely
5 Lue esittely 100% 150€ 40 ilmaiskierrosta kasinolle PelaaLue esittely

Kiinnostaako kasinot? Katso parhaat kasinot ja bonukset.

Vakio 1 jalkapallo 12.5.2018 | Tilastot

  Real Betis Sevilla
Sarjataulukossa 5 8
Voitot-tasapelit-häviöt 18-5-13 15-6-14
Tehdyt-päästetyt maalit 56-56 43-54
Kuntopuntari 6 edellistä 4-1-1 1-3-2
Maalipuntari 6 edellistä 6-3 6-10
Laukauksia/ottelu 10,9 13,4
Pallonhallinta 55,80% 53,40%
Syöttöprosentti 84,50% 81,60%
Loukkaantumiset  Zou Feddal  
Pelikiellossa    Pablo Sarabia
     
     
     
  Girona Valencia
Sarjataulukossa 9 4
Voitot-tasapelit-häviöt 13-9-14 20-7-9
Tehdyt-päästetyt maalit 48-57 62-37
Kuntopuntari 6 edellistä 1-1-4 1-2-3
Maalipuntari 6 edellistä 4-14 4-6
Laukauksia/ottelu 11,9 12,5
Pallonhallinta 47,50% 49,20%
Syöttöprosentti 76,20% 81,00%
Loukkaantumiset    Francis Coquelin
Pelikiellossa    Daniel Parejo
     
     
     
  Real Madrid Celta
Sarjataulukossa 3 12
Voitot-tasapelit-häviöt 21-9-5 12-10-14
Tehdyt-päästetyt maalit 84-39 55-52
Kuntopuntari 6 edellistä 3-3-0 1-3-2
Maalipuntari 6 edellistä 11-6 9-9
Laukauksia/ottelu 18,7 11,7
Pallonhallinta 57,70% 54,60%
Syöttöprosentti 88,00% 82,10%
Loukkaantumiset  Cristiano Ronaldo  Emre Mor
Pelikiellossa  Gareth Bale  
     
     
     
  Getafe Atletico Madrid
Sarjataulukossa 7 2
Voitot-tasapelit-häviöt 14-10-12 22-9-5
Tehdyt-päästetyt maalit 41-32 55-20
Kuntopuntari 6 edellistä 4-1-1 2-2-2
Maalipuntari 6 edellistä 6-4 5-6
Laukauksia/ottelu 9,8 10,9
Pallonhallinta 41,70% 48,00%
Syöttöprosentti 65,30% 80,30%
Loukkaantumiset  Mathias Olivera Miramontes, Markel Bergara, Mauro Arambarri  Víctor Machín Pérez Vitolo
Pelikiellossa    
     
     
     
  Alaves Athletic Bilbao
Sarjataulukossa 13 14
Voitot-tasapelit-häviöt 14-2-20 10-13-13
Tehdyt-päästetyt maalit 37-48 40-45
Kuntopuntari 6 edellistä 4-0-2 2-1-3
Maalipuntari 6 edellistä 11-3 10-11
Laukauksia/ottelu 10,5 11,2
Pallonhallinta 42,80% 49,00%
Syöttöprosentti 71,80% 76,90%
Loukkaantumiset  Antonio Sivera, Ruben Duarte  Raul Garcia
Pelikiellossa    
     
     
     
  Deportivo Villarreal
Sarjataulukossa 18 6
Voitot-tasapelit-häviöt 6-11-19 17-6-12
Tehdyt-päästetyt maalit 35-70 50-41
Kuntopuntari 6 edellistä 2-3-1 3-1-2
Maalipuntari 6 edellistä 9-9 10-8
Laukauksia/ottelu 12,2 12,3
Pallonhallinta 47,40% 50,60%
Syöttöprosentti 77,30% 81,10%
Loukkaantumiset  Sidnei  Ramiro Guerra, Leonardo Suarez
Pelikiellossa  Fabian Schär  
     
     
     
  Eibar Las Palmas
Sarjataulukossa 10 19
Voitot-tasapelit-häviöt 13-8-15 5-7-24
Tehdyt-päästetyt maalit 41-48 23-71
Kuntopuntari 6 edellistä 2-1-3 0-1-5
Maalipuntari 6 edellistä 5-5 2-10
Laukauksia/ottelu 12,4 10,9
Pallonhallinta 51,30% 53,70%
Syöttöprosentti 73,80% 82,20%
Loukkaantumiset  Kike, Iván Alejo Peralta, Pedro Léon  
Pelikiellossa    
     
     
     
  Inter Sassuolo
Sarjataulukossa 5 12
Voitot-tasapelit-häviöt 19-12-5 10-10-16
Tehdyt-päästetyt maalit 62-26 27-57
Kuntopuntari 6 edellistä 3-1-2 3-2-1
Maalipuntari 6 edellistä 12-5 7-7
Laukauksia/ottelu 15 13,1
Pallonhallinta 54,80% 45,10%
Syöttöprosentti 85,60% 75,80%
Loukkaantumiset  Roberto Gagliardini  Federico Peluso
Pelikiellossa    
     
     
     
  Amiens Metz
Sarjataulukossa 13 20
Voitot-tasapelit-häviöt 11-9-16 6-8-22
Tehdyt-päästetyt maalit 34-40 34-70
Kuntopuntari 6 edellistä 3-2-1 1-2-3
Maalipuntari 6 edellistä 9-6 7-14
Laukauksia/ottelu 9,6 11,4
Pallonhallinta 45,30% 46,20%
Syöttöprosentti 73,20% 76,40%
Loukkaantumiset    
Pelikiellossa    
     
     
     
  Strasbourg Lyon
Sarjataulukossa 17 2
Voitot-tasapelit-häviöt 8-11-17 22-9-5
Tehdyt-päästetyt maalit 41-64 82-38
Kuntopuntari 6 edellistä 0-3-3 6-0-0
Maalipuntari 6 edellistä 6-10 20-2
Laukauksia/ottelu 12 15,3
Pallonhallinta 49,40% 54,90%
Syöttöprosentti 77,70% 85,00%
Loukkaantumiset    
Pelikiellossa    
     
     
     
  Nice Caen
Sarjataulukossa 7 15
Voitot-tasapelit-häviöt 14-9-13 10-7-19
Tehdyt-päästetyt maalit 47-48 25-48
Kuntopuntari 6 edellistä 2-3-1 0-2-4
Maalipuntari 6 edellistä 7-5 4-12
Laukauksia/ottelu 12,6 12,1
Pallonhallinta 56,30% 46,80%
Syöttöprosentti 87,50% 74,80%
Loukkaantumiset    
Pelikiellossa    
     
     
     
  Lille Dijon
Sarjataulukossa 16 12
Voitot-tasapelit-häviöt 9-8-19 12-9-15
Tehdyt-päästetyt maalit 39-61 52-70
Kuntopuntari 6 edellistä 2-1-3 2-1-3
Maalipuntari 6 edellistä 10-13 9-13
Laukauksia/ottelu 11,3 11,7
Pallonhallinta 53,10% 49,00%
Syöttöprosentti 82,90% 77,90%
Loukkaantumiset    
Pelikiellossa    
     
     
     
  Montpellier Troyes
Sarjataulukossa 8 19
Voitot-tasapelit-häviöt 11-16-9 9-5-22
Tehdyt-päästetyt maalit 34-31 31-55
Kuntopuntari 6 edellistä 2-1-3 1-0-5
Maalipuntari 6 edellistä 6-6 6-15
Laukauksia/ottelu 12,8 9,4
Pallonhallinta 47,80% 44,30%
Syöttöprosentti 79,20% 75,50%
Loukkaantumiset    
Pelikiellossa    
     
     
     
  Bordeaux Toulouse
Sarjataulukossa 9 18
Voitot-tasapelit-häviöt 14-7-15 8-10-18
Tehdyt-päästetyt maalit 45-46 34-49
Kuntopuntari 6 edellistä 4-0-2 1-1-4
Maalipuntari 6 edellistä 12-7 5-8
Laukauksia/ottelu 12,3 11,3
Pallonhallinta 50,10% 46,40%
Syöttöprosentti 80,60% 74,40%
Loukkaantumiset    
Pelikiellossa    
     
     
     
  Monaco St. Etienne
Sarjataulukossa 3 6
Voitot-tasapelit-häviöt 22-8-6 14-10-12
Tehdyt-päästetyt maalit 81-45 42-49
Kuntopuntari 6 edellistä 2-2-2 4-1-1
Maalipuntari 6 edellistä 7-13 9-5
Laukauksia/ottelu 12,6 11,1
Pallonhallinta 50,80% 50,70%
Syöttöprosentti 81,00% 80,60%
Loukkaantumiset    
Pelikiellossa    
     
     
     
  PSG Rennes
Sarjataulukossa 1 5
Voitot-tasapelit-häviöt 29-5-2 15-9-12
Tehdyt-päästetyt maalit 108-27 47-43
Kuntopuntari 6 edellistä 3-3-0 2-3-1
Maalipuntari 6 edellistä 15-7 8-7
Laukauksia/ottelu 16,7 12,5
Pallonhallinta 62,40% 50,20%
Syöttöprosentti 89,50% 79,40%
Loukkaantumiset    
Pelikiellossa    
     
     
     
  Angers Nantes
Sarjataulukossa 14 10
Voitot-tasapelit-häviöt 9-14-13 12-10-14
Tehdyt-päästetyt maalit 41-48 33-41
Kuntopuntari 6 edellistä 1-3-2 0-2-4
Maalipuntari 6 edellistä 6-8 3-11
Laukauksia/ottelu 12 13,3
Pallonhallinta 45,80% 45,30%
Syöttöprosentti 77,00% 74,80%
Loukkaantumiset    
Pelikiellossa    
     
     
     
  Coventry Notts County
Sarjataulukossa 6 5
Voitot-tasapelit-häviöt 22-9-15 21-14-11
Tehdyt-päästetyt maalit 64-47 71-48
Kuntopuntari 6 edellistä 3-1-2 3-1-2
Maalipuntari 6 edellistä 14-9 10-6

Lisää bonuksia vedonlyöntiin:

# Kasino Arvosana Bonus Ilmaiseksi
1 Lue esittely 125% 125€ PelaaLue esittely
2 Lue esittely 100% 150€ 40 ilmaiskierrosta kasinolle PelaaLue esittely
3 Lue esittely 200% 100€ PelaaLue esittely
4 Lue esittely 100% 300€ PelaaLue esittely
5 Lue esittely 125% 125€ PelaaLue esittely
6 Lue esittely 100% 100€ + 10€ PelaaLue esittely
7 Lue esittely Riskittömät vedot PelaaLue esittely
8 Lue esittely 100% 100€ + 50x Starburst 10x Guns N Roses PelaaLue esittely
9 Lue esittely 100% 100€ 60 ilmaiskierrosta PelaaLue esittely
10 Lue esittely 100% 100€ PelaaLue esittely