Jalkapallon EM-kisoissa pelataan maanantaina kolme ottelua. Päivän ensimmäisessä kamppailussa Espanja kohtaa Tshekin, seuraavassa ottelussa Irlanti ja Ruotsi iskevät yhteen sekä viimeisessä kohtaamisessa Belgia haastaa Italian. Kaikki ottelut ovat katsottavissa Ylen kanavilta.

Espanja – Tshekki 13.6. klo 16.00

  • Espanja on EM-kisojen yksi suurimmista ennakkosuosikeista, mutta samalla punakeltaisiin liittyy useita kysymysmerkkejä. Vicente del Bosque toimii edelleen maan päävalmentajana ja kokeneesta kaartista mukana on muun muuassa Iker Casillas, Sergio Ramos ja kumppanit. Kaksi vuotta sitten käydyissä MM-kisoissa Espanja romahti täydellisesti ja kysymys onkin siitä, että oliko se yksittäinen vahinko, vaan oliko se päätös jonkinlaiselle ajanjaksolle. Casillasin vastuu Ranskassa on mielenkiintoista nähdä, sillä David De Gean ympärillä on riittänyt kuhinaa
  • Espanja oli EM-karsinnoissa vakuuttava, sillä he kulkivat oikeastaan voitosta voittoon. Kuitenkin kevään aikana hiemankin vaikeampia maita vastaan enemmän kuin yhden maalin tekeminen on ollut punakeltaisille vaikeaa. Viimeisessä harhoitusottelussa Espanja hävisi käsittämättömästi surkealle Georgialle, vaikka todellisuudessa voittanut joukkue onnistui luomaan ainoastaan neljä maalintekoyritystä vastustajan 17 maalintekoyritystä vastaan. Myös pallonhallinta oli yli 70-prosenttisesti Espanjan eduksi. Muissa edellisissä harjoituskamppailuissa Espanja kaatoi esimerkiksi Etelä-Korean helposti maalein 6-1
  • Tshekin parhaimmat pelaajat alkavat olla jo siinä iässä, että pelivuosia ei ole montaa tiedossa. Muutamana poimintana tälläisiä pelaajia ovat Petr Cech ja Tomas Rosicky. Harjoituskamppailuissa hyökkäyksessä vastuuta sai varsinkin Tomas Necid, joka pelaa seuratasolla Bursasporissa. Hänen alapuolellaan oli juuri Rosicky. Viimeisessä harjoituskamppailussa Tshekki hävisi niukasti Etelä-Korealle, vaikka maalintekoyrityksiä Tshekki pystyi puolet enemmän. Toisen puoliajan alussa Tshekki käytti peräti neljä vaihtoa samaan aikaan. Kesäkuun ensimmäisenä päivänä Tshekki kaatoi niukasti Venäjän
  • Vaikka Espanjan ympärillä on omat epävarmuustekijänsä, uusia kasvoja on mukana ja runko on Barcelonan ja madridilaisjättien joukkueista, jotka ovat tottuneet voittamaan niin La Ligassa kuin myös kansainväliselläkin tasolla. Espanjan materiaali on riittävän monipuolinen, vaikka muutamat avainpelaajat eivät olekaan enään punakeltaisten käytettävissä. Barcelonalaismaiseen tyyliin Espanja pitänee myös Tshekkiä vastaan palloa, mutta ensimmäisellä puoliajalla tietynlainen varovaisuus ja tuntuman hakeminen voivat tässäkin ottelussa johtaa siihen, että avausjaksolla Tshekki pystyy välttämämään takaiskut. Peliyhtiö Bet365 (100€ bonus) tarjoaa ensimmäiselle puoliajalle 1,5 maalin syntymiselle kertoimen 1,40

Belgia – Italia 13.6. klo 22.00

  • Belgian ja Italian ottelu on ensimmäisen kierroksen mielenkiintoisin. Ensimmäiseksi mainittu maa on luonnollisesti valtavan valokeilan edessä, sillä heistä on keskusteltu valtavasti, mutta vielä näytöt ovat puuttuneet. Belgia voitti viimeisessä harjoitusottelussaan Norjan ja tuossa kamppailussa numerot olisivat voineet olla paljon rumemmatkin. Kolme maalia oli toki vahva osoitus, mutta Belgia onnistui luomaan parikymmentä maalintekoyritystä. Ennen Norja-ottelua Belgia jäi tasapeliin Suomea vastaan, vaikka maalintekoyritysten määrä oli jälleen sellainen, että tilanne olisi voinut päättyä toisella tavalla. Edelliseen kymmeneen otteluun Belgia on yhdeksän kertaa onnistunut maalinteossa. Viimeksi he ovat jääneet maaleitta vuosi sitten
  • Belgian hyökkäyspää on EM-kisoissa yksi kovatasoisimmista. Mukana ovat esimerkiksi Eden Hazard, Kevin de Bruyne, Christian Benteke ja useat muut Valioliigassa tai muissa huippusarjoissa esiintyvät pelaajat. Muutenkin heidän runkonsa on yksi EM-kisojen vahvimmista: Chelsean Thibaut Courtois on ykkösvahti, mutta Liverpoolin Simon Mignolet on kuitenkin tarvittaessa vahva kakkostorjuja. Jos huonoja asioita haetaan Belgian joukkueesta, Manchester Cityn Vincent Kompany, eli siis puolustuslinjan johtaja on loukkaantuneena poissa, mutta Thomas VermaelenJan Vertonghen ja Toby Alderweireld ovat valmennuksen käytettävissä. Kompanyhan oli viime kaudella Valioliigassa paljon loukkaantuneena
  • Italia pelaa vielä hetken aikaa Antonio Conten alaisuudessa, kunnes hän siirtyy Valioliigaan valmentamaan. Conte on saanut paljon kritiikkiä pelaajavalinnoistaan ja esimerkiksi Andrea Pirlon jättäminen ulos joukkueesta oli asia, jota kaikki eivät sulattaneet. Conten alaisuudessa Italian kulmakivi löytyy puolustuspelaamisesta, sillä puolustus tullee todennäköisesti kestämään huippumaita vastaan, mutta kevään harjoituskamppailuissa myös maalinteko on toiminut. Kymmeneen edelliseen otteluun jokaisella kerralla saapasmaa on onnistunut maalinteossa. Viimeksi he pelasivat harjoituskamppailussa Suomea vastaan ja tuossa kamppailussa Italia onnistui luomaan 21 maalintekoyritystä vastustajan muutamaa vastaan
  • Jos palataan vielä puolustukseen, Italia on vuorotellut neljän miehen puolustuslinjan ja Conten Juventuksessa käyttämän kolmen topparin välillä. Huippumaita vastaan Italia pystyi luomaan viimeksi Saksaa vastaan 12 maalintekoyritystä, mutta omissa verkot heiluivat neljään kertaan. Kuitenkin kuten todettu, puolustus on Italian vahvuus, mutta heidän viimeiset harjoitusvastustajat eivät ole pystyneet luomaan samanlaista painetta kuin Belgia tekee

Bonukset vedonlyöntiin

Tuplaa ensitalletuksesi tai käytä riskittömät vedot.

# Kasino Arvosana Bonus Ilmaiseksi

Kirjoittaja: