Otteluennakko Chelsea – Burnley

Jalkapallon Englannin Valioliigassa pelataan lauantaina suuri määrä otteluita. Lontoossa yhteen iskevät Chelsea ja Burnley. Molemmat joukkueet ovat pelanneet tähän mennessä kaksi kamppailua. Sarjataulukossa ensimmäiseksi mainittu seura on neljäntenä ja heidän vastustajansa puolestaan löytyy kahdeksannelta sijalta. Edellisen kerran Chelsea ja Burnley ovat pelanneet vastakkain helmikuun puolen välin tuntumassa, jolloin taistelu päättyi vähämaaliseen tasapeliin. Sinipaidat ovat olleet muuten lauantain vastustajalleen historian valossa vaikeasti voitettavissa.

Chelsea on aloittanut alkukauden erinomaisesti. Kotijoukkueella on tekstin kirjoittamishetkellä tiedossa vielä yksi Englannin Liigacupin ottelu, mutta tällä hetkellä edelliseen viiteen kamppailuun lontoolaiset ovat saalistaneet neljä voittoa. Chelsea voitti Valioliigan ensimmäisellä kierroksella West Hamin maalein 2-1, kun maalinteossa onnistuivat Eden Hazard ja Diego Costa. Taiston voittomaali syntyi aivan viimeisillä hetkillä. Viimeksi sinipaidat kaatoivat samoin numeroin Watfordin. Tuossa kamppailussa Costan lisäksi maalinteossa onnistui uusi pelaaja Michy Batshuayi.

Jos palaamme Chelsean edelliseen otteluun, se pelattiin siis vieraissa Watfordia vastaan. Ensimmäisellä puoliajalla ei tapahtunut mitään merkittävää, sillä avausjakson ainoat tilastomerkinnät tulivat kahdesta keltaisesta kortista. Toisella puoliajalla Etienne Capoue vei Watfordin johtoon, mutta Batshuayi toi reilut parikymmentä minuuttia myöhemmin Chelsean tasoihin. Vajaat kymmenen minuuttia tästä ja Costa viimeisteli lontoolaisille voitto-osuman. Pallonhallinta oli 62-prosenttisesti Chelsean eduksi ja he loivat maalintekoyrityksiä 13 kappaletta.

Watfordin vieraana Chelsea loi siis vierasotteluksi hyvän määrän maalintekotilanteita, mutta vain neljä suuntautui kohti maalia. Suurimmaksi osaksi maalintekoyritykset päättyivät siis heikkoon viimeistelyyn. Hyvä asia Chelsean kannalta on siitä huolimatta se, että Costa on alkukaudella ollut mainiossa maalivireessä. Myös Hazardille oli jo henkilökohtaisesti tärkeää onnistua heti kauden avausottelussa tekemään maalin, sillä viime kausi oli koko joukkueelle, mutta varsinkin belgialaiselle tuskainen. Myös Batshuayi on saanut uudessa joukkueessa hyvän startin.

Tekstin kirjoittamishetkellä Chelsea on viiteen edelliseen otteluun jokaisella kerralla viimeistellyt kaksi maalia tai enemmän. Kesän aikana sinipaidat vahvistuivat maltillisesti ja suurin muutos tapahtui todennäköisesti päävalmentajan paikalla, kun Antonio Conte saapui muuttamaan viime kaudella pahasti epäonnistuneen ryhmän kurssia. Hänet muistetaan hyvin viime kaudelta Italian jalkapallomaajoukkueen käskijän tehtävistä. Conte tykkää pitää ennen poikkeuksellisen tärkeitä otteluita keskimääräistä kovempia harjoituksia ja alku Lontoossa on ollut miehellä onnistunut.

Burnley teki viime lauantaina pienen shokkiyllätyksen, kun viime kaudella Englannin Mestaruussarjassa pelannut ryhmä kaatoi Liverpoolin maalein 2-0. Tuossa kamppailussa Andfieldin isännillä oli aivan tarpeeksi maalintekotilanteita, mutta punapaitojen puolustuspelaaminen on ollut nyt pidemmän aikaa todella epävarmaa. Kauden avauskamppailussa heille tehtiin kolme maalia ja nyt Burnleykin onnistui maalinteossa kaksi kertaa. Ensimmäisen osuman viimeisteli Sam Vokes ja ennen taukoa maalin teki vielä Andre Gray.

Valioliigan ensimmäisellä kierroksella Burnley koki vähämaalisen tappion Swanseaa vastaan. Tuossa välienselvittelyssä pallonhallinta oli 53 prosenttia Joutsenten eduksi. Maalintekoyrityksiä hävinnyt seura rakensi kymmenen kappaletta, mutta valkomustat tekivät niitä peräti 17 kappaletta. Toisaalta varsinkin sarjanousijalla suuri ongelma oli tilanteiden päättäminen, sillä suurin osa maalintekoyrityksistä suuntautui muualle kuin kohti vastustajan maalia. Burnley on pelannut molemmissa Valioliigataistoissa samalla ryhmällä pieniä muutoksia lukuunottamatta.

Kesän viimeiset harjoitusottelut sujuivat Burnleyltä erinomaisesti, sillä sarjanousija nappasi neljään viimeiseen harjoituskamppailuun kolme voittoa ja yhden tasapelin. Toisaalta vastustajat olivat pääosin vaatimattomia lukuunottamatta sitä, että viimeisessä taistossa he pelasivat tasapelin Real Sociedadia vastaan. Burnley sai joka tapauksessa jo kesällä onnistumisia alleen, ja sitä kautta peliesitys Liverpoolia vastaan oli ennakkoluuloton. Hyviä merkkejä nähtiin etenkin sarjanousijan jälkimmäisessä maalissa, jossa punaisten alakerta joutui hetkessä ongelmiin.

Chelsea oli viime kaudella viimeisimmissä kotiotteluissa surkea, sillä he pelasivat kuusi kamppailua putkeen saalistamatta voittoakaan. Nyt he saivat West Hamia vastaan hyvän aloituksen myös kotiotteluiden osalta. Chelsean kannalta hyvä asia on myös terveystilanne, sillä kotijoukkue ei ole kokenut viime päivinä uusia loukkaantumisia, vaan sinipaidat pääsevät kamppailuun ilmeisesti pitkälti terveellä kokoonpanolla. West Hamia vastaan Chelsea pelasi 4-1-4-1 muodostelmalla, jossa kuitenkin ainoan varsinaisen hyökkääjän takana ryhmitys oli Hazardin johdolla hyökkäävä.

Lontoossa pelatessa Chelsea on ansaitusti suuri ennakkosuosikki. Kotijoukkueen kertoimet on myös vedetty odotetusti alas. Parhaat pelivalinnat löytyvät tasoituskohteista. Sinipaidat pitävät palloa merkittävän prosenttimäärän ja he todennäköisesti rakentavat jopa yli parikymmentä maalintekoyrityksestä. Mikäli Burnley ei selviä ensimmäisestä puoliajasta ilman takaiskuja, Chelsealla on mahdollisuus tehdä suuremmatkin numerot. Peliyhtiö Bet365 (100€ bonus) tarjoaa kotijoukkueen voitolle -1,5 maalin tasoituksella kertoimen 1,83, johon tartumme kiinni.

Lue myös:

Bonukset vedonlyöntiin

Tuplaa ensitalletuksesi tai käytä riskittömät vedot.

# Kasino Arvosana Bonus Ilmaiseksi

Kirjoittaja: